42
Räikeästi ilmaantuu rappeuttava moraali käytännöllisesti vaikuttavimmassa puolessaan: laissa.
Melkein kaikki lait ovat rappeuttavan moraalin hengen kanssa sopusoinnussa. Siitä on ensimäisenä todistuksena lakien puhtaasti kielteinen laatu. Rakentava lainlaadinta puuttuu yhteiskunnistamme kokonaan, vaikka siveelliseltä kannalta katsoen olisi paljon tärkeämpää se mitä pitää tehdä kuin se mitä ei saa tehdä, sillä ainoastaan se mitä tehdään voipi jalostaa.
Rappeuttavan moraalin mukaisesti rikoslakimme tuntevat ainoastaan rikollisen yksilön, joka on vapaa tekemään rikoksen tai olemaan tekemättä. Ja vaikka viimeisinä vuosikymmeninä on tieteen taholta useasti todistettu vapaan tahdon olemattomuus se ei ole vaikuttanut rikoslakiin yhtään mitään, sentähden koska mikään kansa vielä ei ole hyväksynyt tieteellisen maailmankatsomuksen pääpiirteitäkään.
Ei ole monta järjettömämpää ajatusta kuin ajatus että rikos on yksilöllinen. Yhtähyvin voisi sanoa, että yksikkö on olemassa ilman monikkoa.
Rikos ei ole koskaan eikä missään tapauksessa yksilöllinen ominaisuus. Rikos on yhtä yksilötön kuin esim. keuhkotauti ja rikoksen tekijä yksilönä yhtä edesvastuuton kuin keuhkotaudin uhri.
Vaistosta johtunut rikos on peritty rikos ja mielijohteista seurannut rikos on ulkopuolisten vaikutelmien esiintuoma rikos, kummassakin tapauksessa yksilön vallan ulkopuolelta johtunut rikos.
Kaikilla nykyisillä sivistyskansoilla on rappeuttavia ja rikoksiin johtavia vaistoja veriperintönä. Ja kaikissa sivistys-yhteiskunnissa ulkopuolisten vaikuttimien kautta mielijohteihin tarttuva rikoksen basilli on ihmisen säännöllinen seuralainen. Ja ne voivat saattaa hänet tekoon milloin tahansa.
Yhä edelleen rikollista verta syntyy yhä enemmän rikollisesta verestä, aivan samoin kuin keuhkotautia syntyy keuhkotaudista. Yhä edelleen yhteiskunnallinen ympäristö tulee pahemmaksi ja pahemmaksi rikoksen tartuttajaksi vaikutelmiensa kautta. Mutta yhteiskunnallinen valta ei pane tikkua ristiin rikoksen perinnöllisyyden ja tartunnan ehkäisemiseksi; se saarnaa ainoastaan moraalia rikoksen parannukseksi ja säätää kieltäviä lakeja — tietoisena siitä että niitä tullaan joukolla rikkomaan.
Sellainen yhteiskuntajärjestelmä, jossa säännöllisesti vallitsevat ilettävät sairaudet ja rikokset on kurja ja häviämään tuomittu, eikä sitä voi mikään mahti pelastaa. Mutta samoin on jokainen kansa ja rotu perikatoon tuomittu, jos siltä kokonaisuutena puuttuu voima sairauden ja rikoksen vastustamiseen. Ja tuon vastustusvoiman ensimäinen puoli on vastustushalu, jota puuttuu sivistyskansojen ehkäpä enemmistöltä. Sellaista enemmistöä on vaikea pelastaa minkään aatteen turvissa. Mutta voimakas vähemmistökin voipi olla kansan ja rodun ylösnousemuksen perustaja.