"Tyttö ei ole hänen sisarensa enemmän kuin minunkaan," sanoi Aamund, ja hän katsoi säkenöivin silmin Niiloon; mutta Niilo ei siihen mitään virkkanut, sillä hän ei kääntänyt silmiään tytöstä, joka hehkuvin poskin seisoi tulen ääressä.
"Ei," vastasi Lauri hiljaisesti, "jos voitte saada puolet kumpikin, niin…"
Samassa Aamund löi nyrkillään pöytään niin että jyrähti ja senjälkeen hän ryntäsi ulos ovesta.
"He, he!" nauroi isä hänen jälkeensä. "Se poika ei saanut turhan päätä, etusijaa… Hän ei ja'a, hän!"
"Hänen täytyy kuitenkin tehdä se!" ärjäsi poika, joka tuvassa oli.
"Tarkoitatko taloa vai tyttöä?" kysyi Lauri hymyillen.
"Minä tarkoitan sitä, jota tarkoitan," vastasi poika.
"No, no, muista toki että pitää kysyä sisarennekin mieltä," lisäsi
Lauri.
"Aagot ei ole meidän sisaremme," sanoi Niilo, nousi penkiltä ja astui takan luo ja asettui seisomaan tytön rinnalle.
Aagot oli vähällä huutaa, kun poika tuli niin lähelle häntä; mutta hän rohkaisi mieltään ja käänsi kasvonsa häneen. Se, mikä juuri oli lausuttu, oli saattanut häntä sellaiseen tuskaan että kyyneleet olivat silmiin nousseet; mutta poika loi häneen hurjan, levottoman katseen, ja se rukoileva ajatus, joka loisti hänen silmistään poikaa vastaan, sammui kohdatessaan tämän intohimoa. Silloin tyttö peloissaan hiipi pois ja kätki itsensä omaan kamariinsa, ja täältä nousivat hänen rukouksensa Hänen tykönsä, joka sekä kuuli että ymmärsi niitä, jo aikaa ennenkuin ne sanan muodon saivat. Täältä hän seuraavana aamuna astui rohkaistuna ja rauhoitettuna työhönsä. Mutta vaikka hän oli iloisimmassa nuoruudessaan, hän ei kuitenkaan nuoruuden iloa tuntenut, ja kauneus, jonka Jumala oli hänelle suonut, tuli kärsimyksen ristiksi sen sijaan että sen olisi pitänyt olla elämän juhla-ajan koriste.