"Kaaduitko?" kysyi Niilo kuivasti ja meni pois.
Hetken kuluttua istui Aagot tuvassa takan ääressä ja kutoi sukkaa; mutta työ ei tahtonut sujua, sillä sitä tehtiin vapisevin käsin ja silmät, joiden tuli puikkoja ohjata, olivat kyynelten vallassa. Tänä iltana häntä oli syytetty jostakin, ja hän kyllä tiesi ettei hän voinut siinä kohden itseään syyttömäksi sanoa. Hän tiesi että tästä hetkestä ei ainoastaan hän saisi kärsiä veljien vihaa, vaan nuorukainenkin; ja mitä hän ei oikein saanut selväksi ajatuksissaan, mutta joka kauhistavaisena aavistuksena tunki hänen sieluunsa, oli se, että veljet olivat tätä kohtausta katselleet saastaisin silmäyksin. Oliko tämä paikka tästä hetkestä sopiva koti hänelle? Äiti oli kyllä kuolinvuoteellaan pyytänyt häntä palvelemaan isä-puolta ja hoitamaan häntä hänen vanhoilla päivillään; mutta vaikka hän vakaasti lupasi tehdä sen, niin uskalsi hän kuitenkin tällä hetkellä tutkistella tätä lupaustaan ja koetella sitä oman-avun ja edesvastauksensa suhteen Jumalaa kohtaan.
Lauri oli sillä välin mennyt levolle ja nukkui sitkeää unta. Oli syyspuolella; tuuli vinkui ovissa ja ikkunoissa ja tunkeutui pitkänä valitushuutona uuninpiipun läpi. Oli jo myöhäinen; mutta vaikka ei ollut mitään, joka pakotti häntä ylhäällä olemaan, pani hän kumminkin vielä pari männynoksaa tuleen, jotta se leimahti uudelleen ja loi levottoman hohteen tupaan. Hän oli niin tuskallinen ja huolissaan että hän yhtä paljon pelkäsi sulkeutua omaan huoneesensa, missä hän muuten oli yötä, kuin jäädä tupaan, ja niin istui hän epävakaisena ja aika kului.
Silloin joku tarttui oveen varovaisesti. Aagot säpsähti ja katsoi sinnepäin. Se oli Aamund; hän astui melkein kuulumattomin askelin oven suusta ja tuli tyttöä vastaan.
"Hiljaa! jää paikallesi," kuiskasi hän kun tyttö nousi.
"Ei minulla ole mitään täällä tehtävää," sanoi tyttö ja kääntyi lähteäksensä pois, vaikka jalat vapisivat.
"Oliko sinulla enemmän tekemistä tallin oven luona tänä iltana?" kysyi Aamund ja astui hänen eteensä, niin että hän kääntyi takaisin ja jäi seisomaan takan ääreen. Pian Aamund tuli hänen luokseen ja katsoi häntä kasvoihin; mutta vaikka hän tällä hetkellä kovin taisteli itsensä kanssa voidaksensa näyttää rauhalliselta, koska hän tiesi sen olevan ainoan keinon, millä tyttöä voisi taivuttaa, niin raivosi hänen mielessään sellainen myrsky, että se kuvastui hänen katseessaan, ja sen sijaan että se olisi ollut puoltaja, tuli se kavaltajaksi. Siihen oli sekoitettu kaikki, mikä hänessä oli hyvää ja pahaa; sentähden siinä oli vähäinen valonkohta, joka hyvin hoidettuna ja puhdistettuna kyllä olisi voinut valaista kapeaa, tasaista elämäntietä, mutta joka ei tahtonut riittää, kun sen tuli kajastaa intohimon ja itserakkauden, joka oli varsinainen täyte hänen luonnossaan.
Hän katsoi, kuten jo sanottiin, hetken aikaa tytön kasvoihin, ja hän tahtoi kai lukea vähäsen sitä kirjoitusta, jota jokainen kirjoittaa omalla tavallaan ja lukee tavallaan; mutta hän ei sitä ymmärtänyt. Aagot rukoili tällä hetkellä alakuloisesti puolestansa joka liikkeellä kauniissa kasvoissaan; mutta se oli kuitenkin sisar, joka puhui veljen sydämelle, ja kuinkapa Aamund voisi käsittää sitä, joka oli niin kaukana hänen ajatuksistaan?
"Pelkäätkö minua?" kuiskasi hän ja pani käsivartensa tytön vyötäisten ympärille.
"En tiedä mitä olen," vastasi tyttö ja väistyi syrjälle; mutta samassa hän päästi huudon, sillä ikkunan ulkopuolella näkyi Niilon kasvot.