Mutta samassa tyttö juoksi portaille, paiskasi oven kiinni ja pani lukkoon jälkeensä. "Nyt saat pitää huolta hiiristä tänä yönä!" huusi hän pojalle ja juoksi kiviportaita alas asuinhuoneita kohti.
Seuraavana hetkenä istui hän vavisten makuukammarissaan, ja mietti mitä hän oli tehnyt. Tähän saakka oli viha määrännyt hänen tekojaan; nyt kun viha asettui, käsitti hän että tämän jälkeen seuraa kovat päivät, pahemmat kuin ne, mitkä hän jo oli kokenut, ja voisiko hän niitä kestää? Silloin tuli hänen mieleensä ajatus, joka monta kertaa ennen jo oli itseään ilmoittanut, mutta jota pelko ja epätietoisuus aina oli pois ajanut: voisihan hän paeta talosta!
Hän mietti sitä vähän aikaa, ja katseli, niin sanoaksemme, sekä eteen että taaksepäin. Ensin oli kysymys: päästä pois, sitten: mihin. Silloin kuului jyrisevä kolkutus aitanovelle ja tyttö hyppäsi sängynlaidalta, missä hän istui. Tässä silmänräpäyksessä lensi tuo ankara varjo hänen henkensä silmien ohi, ja hän ajoi pelon sieluunsa yhdellä ainoalla silmäyksellä. "Tuliko vaaraa, hän uskaltaisi — tuliko vaivaa ja harmia jälestäpäin, hän kyllä sitä kestäisi! Pappilaan oli kolme penikulmaa, jäätä myöten voi vielä ajaa kun ajoi varovasti ja kiireesti, ja jos hän kertoisi papille kaikki, tämä ei suinkaan neuvoaan ja apuaan kieltäisi. — Hänen äitinsä oli tuonut mukaansa taloon vanhan hevosen, sen hän nyt voi valjastaa re'en eteen, joka virui puuliiterin takana, ja vähät vaatteensa hän pian kokosi. Oi! hän tosin oli luvannut hoitaa isä-puolta, — mutta jonki täytyi särkyä, jotta jokin voisi kestää!"
Se oli Aagotin lyhyt miettiminen, ja hän pani viipymättä päätöksensä toimeen. Mutta hän oli kokenut niin paljon onnettomuutta ja niin paljon oli vielä odotettavissa, että se ei ainoastaan synnyttänyt rohkeutta, vaan se tuotti myöskin sitä itseensäluottamusta, jota nainen aina saapi, kun hän varmaan tietää olevansa vallan yksin! Kun Aagot hetkisen kuluttua vakavin askelin meni talliin, osoitti hänen ryhtinsä niin lujaa ja reipasta mieltä, että sitä olisi voinut sanoa miehen mieleksi — jollei sitä yhtä hyvin voisi naisen mieleksi nimittää.
"Tule tänne ja aukaise ovi!" huusi Aamund aitassa. "Minä kuulen kyllä että häärit siellä."
"Saat odottaa siksi kuin saan hevosen sisään, se on päässyt irti ja käy täällä ympäri," vastasi Aagot valjastaessaan hevosta re'en eteen.
"Aukaise, tyttö, tahi sären oven!" huusi hän taas.
"Sinun täytyy vartoa, minä en nyt voi tulla," vastasi tyttö, tarttui ohjaksiin ja läiskäytti hevosta selkään ajaaksensa sitä jäälle.
Silloin renki astui läävänseinän takaa ja asettui hevosen eteen. "Minä kyllä näen mitä aiot tehdä," kuiskasi hän ja tarttui ohjaksiin pidättääksensä hevosta. "Oletko oikein asiaa miettinyt? Jää on heikko, siinä on avantoja vähän väliä ja hevonen on huono, se ei kauas jaksa."
"Näetkös että minä te'en mitä tahdon," vastasi tyttö lyhyesti. "Laske hevonen irti, minä lähden ennenkuin hän murtaa itsensä ulos aitasta ja herättää Niilon. Minä en pelkää henkeäni, jos Jumala tahtoo sen ottaa, niin ottakoon Jesuksen nimessä. Minä pelkään sitä mitä pahempaa on. Laske nyt, ja pidä sinä huolta Aamundista ettei hän pääse minua takaa ajamaan."