— "Voimmeko me?… Jaksammeko me?… Eikö ole sen tulemiselle muuta tietä… helpompaa… lyhempää?"
Munkki Pietaria kirkastaa taas päivänvalo. Hän vastaa lempeästi:
— "Ei ole muuta tietä. Sillä Jumalan valtakunta ei ole ulkopuolella teitä. Se on teissä. Sen täytyy puheta teissä itsessänne, kuin kukan nupussansa. Koettakaa siis! Pyrkikää ikuista valoa kohti, kuin kukka auringon paisteeseen, niin te jaksatte, ja Jumalan valtakunta puhkeaa teissä yhdessä toisensa jälkeen, kuin kukan värilehdet sen nupusta, kunnes koko ihmiskunta on yksi ainoa ihana kukkamaa, jossa jokainen vääryyden ohdake on tukahtunut…"
Jumalan valtakunnan ihanuus kuvastuu rääsyisille kuulijoille niin ihanana, houkuttelevana. Monet ja monet tahtoisivat siihen päästä ja koettaa voimiansa… Monet taas epäilevät voimiansa, jotkut epäilevät kaikkea. Harhama sotkeutuu ajatuksiinsa ja huomaa vaan sen ihanuuden, jonka munkki Pietari on levittänyt nähtäväksi. Hän näkee sen kokonaisena, kuin valkenevat pellavalevittymät, josta hän ei voi erottaa yksityisiä pellavia.
Munkki Pietari jatkaa:
— "Älkää siis uskoko niitä, jotka kehottavat teitä rakentamaan muulle perustukselle, kuin sille, jona on Jeesus Kristus!
"Älkää myös uskoko pappeihin, sillä ihmisiä hekin ovat. Vaan etsikää Itseänsä totista elävää Jumalaa! Ja jos totuudessa etsitte, te löydätte Hänet. Hän ilmestyy eteenne, kuin tutun akkunan valo pimeän korven kulkijalle. Ja jos te näette, että Hänen sanaansa on väärinkäytetty, niin ei vika ole Hänen sanassansa, vaan niissä, jotka sitä väärinkäyttävät.
"Kun te itse siis löydätte Jumalan, avatkaa Hänelle tie myös pappien sydämiin, jotka ovat Hänestä luopuneet ja tehneet Hänen kirkkonsa ryövärien luolaksi.
"Ajakaa väärät paimenet pois Hänen huoneestansa, ei väkivallalla, sillä silloin vaihtuvat vaan sudet, vaan niin, että avaatte heidänkin sydämensä Jumalan valtakunnalle. Silloin olette tehneet palveluksen Jumalalle."
Monet ja monet heltyvät ja hajoavat, kuullessansa munkki Pietarin asettavan oman itsensä, pappeutensa, heidän syntisten ja kurjien vertaiseksi, astuvan nöyränä heidän joukkoonsa, tunnustavan itsensä syntiseksi, aivan heidän arvoisekseen.