34. VARJOA JA KOTI-IKÄVÄÄ.
Elämä on harhama, joka oikaisee itse itsensä…
Elämä on Jumalan ijankaikkisen rakkauden tulinen käärme.
Haihtuva ajatus avaruudessa.
Osota minulle, Jumala,
mihin voisin Sinua paeta!
Jumalan henki liikkuu rannattomassa avaruudessa, ikuinen valo ainaisessa synkeässä pimeydessä.
Pohjattoman syvyyden varaan luo Hän maailmoita, eikä Hänen peruskivensä petä. Kun Hän käskee, niin tyhjyys on vankka, kuin harmaa vuori. Se kestää maailmoiden painon ja Hänen tahtoansa totellen pitää pohjattomuus vetten paljouden, eikä koskaan vuoda.
Käsittämättömät ja lujat ovat Jumalan peruskivet.
* * * * *
Olematonkin Hänen edessänsä vapisee; kaikki Häntä tottelee. Hänen vihjauksestansa synnyttää tyhjä aineen ja sumupaljoudet alkavat kieriä maailmoiden synnytystuskissa. Kuut ja tähdet syöksyvät niiden kierinnöistä tuhansina tulikerinä. Kuin hirmun käsistä päässeinä suoriutuvat ne radoillensa hurjaan sfeerilentoon.
Ihmeen suuri on Hänen luomistyönsä. Tyhjästä Hän luo aineen. Tuli synnyttää veden, kun Hän vihjaa, pimeys valon, kun Hän niin säätää, ja maa nostaa Hänen käskyänsä totellen vuoret povestansa.
* * * * *