"Ihana aatos! Mainio! Ain' Adamista lähtien ei kukaan hameen hempsuja ja laskoksia, poimuja oo tyyten voinut tutkia, ei paljastaa, ett' onnen-aarre kaivattu hempsuissa hameen milloinkaan ei ole lymynnyt… Hoh-hoi! Hoh-hoi! Sen piiloihin yhäti poika, ukkokin vaan kurkistaa… Ken pettyy kerran, uudestaan taas sieltä etsii onneaan…"
Riiva:
"Ja nainen lisää rimpsujaan ja pitsejä ja poimuja ja laittaa salat armaimmat ja onnen kätköt kauneimmat ja helmat herkkuisimmat… (nostaa hameensa kauniita helmoja) Näin tämmöiset."
Perkele:
"No jopa on! Ken noihin ei
eksyisi onnen etsintään!
Hyvästi työsi tehnyt oot…
On Hulvan vuoro nyt."
Riivan enkelit poistuvat sulavasti tanssien. Soitto ja hulmahtelevat harsot sulavat yhdeksi suloksi… Kauneus hohtaa kukkansa terällä… nuoruus nupussansa… Hulvan enkelit tanssivat poistuvien sijalle, puettuina aamuruskoisiin huntuihin… Soitto hiljenee… laulu vaikenee… Hulva puhuu Perkeleelle:
"Ma miehen mielitekojen, sen unelmien, toiveiden ihanat unisäikehet sain naisen ihon kasvamaan. Sen hipiässä kukkii se, sen värinä ja valkona, sen tuoksuna ja lumona. Sen ituina ja kasvuna on sinun henkesi. Ja siks' ei petä paula se… Nääs: nainen itse lujentaa sen punetta: Hän hoitelee ihoaan niinkuin kukkasta…"
Perkele (keskeyttäen):
"Apteekin pullot apuna… Hyvästi tehty… Jehova loi ihon naisen suojaksi, ei syötiksi… Voi Jehovaa! Hän itse mulle aseet luo ja antaa käteen omenat… Saa Harra tulla nyt!"
Taas oli luolassa tanssia. Taas suuteli sävel säveltä… Taaempana, taikalammikossa soutelivat somat veneet… Lammikoiden selät olivat kukkasilla sirotellut. Valkeat veneet soluivat saarien lomitse, vettä hiljaa viiltäen, leikaten veden kaunista tyyntä. Saarilta kuului kaunis soitto… Veneissä istuvat enkelit kokosivat vedestä onnenkuplia, puhallellen ne ihmisten tavoteltaviksi… Kuutamo koreili vedenkalvolla. Ylempänä punotti ihana onnen-utu…