Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
ISÄ JA POIKA
Tekele
Kirj.
MAIJU LASSILA
Otava, Helsinki, 1914.
I.
Tänä samana päivänä oli Kiihtelyksen tunnettu Ville Massinen täyttänyt viidennenkymmenennenseitsemännen ja hänen ainoa poikansa seitsemännen ikävuotensa. Viisikymmentä vuotta siis ikä-eroa, mutta se olikin oikeastaan ainoa erotus isän ja pojan välillä.
Ei tosin aivan ainoa: ristimänimeltänsä he näet myöskin olivat eri miehiä. Sillä vaikka ukko Massisen nimenä olikin ihan rehellinen Ville, jolla nimellä suvun kuusi miespolvea oli jo tullut autuaaksi, ja vaikka hän oli aikonut esikoispojastansa ristittää itsellensä kaimamiehen, oli kuitenkin eräs toinen asia saanut hänet antamaan pojalle kasteessa nimen, joka — niin autuaaksi tekevä kuin se muutoin onkin — ei erikoisemmin sovellu Massisen nimeksi. Tai jos soveltuu, niin soveltuu korkeintaan siten, kuin soveltuvat miehelle naisen housut.
Mutta niin se vain kävi. Hänhän, näet, oli tätä samaista esikoista odottanut koko naimisissa-olonsa ajan eli siis viisikolmatta vuotta. Hän oli sen siis saanut kuten Aabraham vasta vanhalla iällänsä. Herran lahjaksi hän sen oli silloin käsittänytkin, ja niinpä hän olikin — kai osoittaakseen kiitollisuutta Herralle — päättänyt sille valita nimen profeetoista.