"Niin jotta jos sitten lähdettäisiin… Tänne näin… Täältä kautta pääsee ulos ja… Kotiin pääsee!"
Ja ukko erehtyi uskomaan, että ne johtavat häntä vapauteen. Kernaasti hän siis lähti matkaan. Ovi avattiin. Hän astui "ulos". Ovi narahti, ja kauhuksensa huomasi ukko joutuneensa koppiin, jonka pikku akkunaa koristi mitä tukevin rautaristikko.
Mutta poliisimestari lähetti noutamaan lääkäriä tutkimaan ukon hulluutta, kuten laki määrää. Vasta lääkärin lausunnon perusteella hänellä näet oli oikeus ryhtyä hullun suhteen tämän enempiin toimiin.
Habakuk oli oikeastaan nyt häipynyt isästänsä, mutta hän etsi sitä ahkerasti. Ei hän yleensäkään voinut siitä koskaan erossa olla, sillä hänkin puolestansa oli isäänsä aivan kuin kiinnikasvettunut.
Mutta toinenkin syy pani hänet nyt haikailemaan kadonnutta isää: ongestansa hän huolehti ja siksi etsi hän ukkoa vaatiakseen sitä täyttämään lupauksensa.
Mutta vasta iltayön alussa hän sen löysi. Kopin akkuna antoi näet erääsen autioon takapihaan päin, ja sinne pihalle osuttuansa hän kuuli äkkiä ilokseen isänsä äänen:
"Habakuk!… Niin jotta sinäkö se!"
Poika hämmästyi niin, että tuskin ehti suuttuakaan. Sillä hän kuuli ainoastaan äänen, mutta puhujaa ei näkynyt.
"Ka… Täällähän minä … ja… Tää on vähän kamala paikka", selitti ukko ristikon läpi. Nyt hoksasi poikakin jo isänsä kasvot paistavan aukosta rautaristikon takaa.
"Ne kehnot… Survoivat minut koppiin!" koki isä selittää asiaa. Poika oli ymmällä. Ei hän käsittänyt mikä laitos koppi on.