Herraspojat itkivät ja voivottelivat ja pakenivat palvelijattaren kanssa, ja niin olivat nyt isän ja pojan välit taas äkkiä kirkastuneet sydämellisiksi. Alttiin lapsen kiitollisuudella pikku Habakuk antautui isänsä turviin, ja niin he polkivat yhä edelleen rakkauden vaiherikasta polkua pitkin, istahtivat taas lepäämään, tupakoimaan, ja ukko mietiksi asiaansa.
Ja siinä mietteissänsä otti hän nyt pullonsuusta ryypynkin ja arveli samalla pojallensa:
"No sinä sitä et ole vielä tähänkään viinaan menevä!"
Ei poika myöntänyt, ei kieltänyt. Ukko pisti ryypyn painoksi mällin ja jatkoi nyt arvellen:
"Ja tottapa se siitä johtuu sekin, jotta sinulla ei tunnu olevan mitään … niinkuin mielenhimautusta tähän … akkaväkeenkään päin… Kun sinä sitä asiaa vastaan niin yhäti haraat!"
Poika vaikeni. Ukko ikäänkuin mietiksi ja sitte ilmoitti:
"Minä taas, kuten jo sanoin, olen aina ollut ihan yletön hameen perään, niin että… Viistoistavuotiaana jo en öillä muuta tehnytkään kuin naputin tyttöjen aitan oveen…"
Tiesi sen!
"Niin jotta se on… Se on Hertalle Israelissa!" todisti hän, ja taas pantiin taival lyhenemään.
Mutta herrastalosta lähetettiin oitis sana Sortavalan poliisille. Ilmoitettiin että talon poikia on pieksänyt tuntematon kulkuri-ukko, joka on uhannut tappaa kaikki Habakukit.