Ja kun laulu oli loppunut ja pienet urut soivat vielä, ikäänkuin korvessa laulajan kaikuna, kumartui harras väki sen Jumalan edessä, jonka kaipuu on ihmissielun jaloin ja puhtain, ihmisen olemuksen kaunein kukka, se ainoa, joka erottaa hänet eläimestä ja korottaa hänet yläpuolelle kaikkea.
Oli rippipyhä.
Litvan pienen seurakunnan tytöt ja pojat kokoontuivat alttarin eteen lupaamaan Jumalan ja ihmisten edessä, että he eivät luovu Jumalasta, eivät nouse sitä Jumalaa vastaan, jonka alttarin edessä he nyt seisovat ihmis-elämän kevätkukkina, vaan nöyrinä alistuvat Hänen edessänsä. Vanhemmat katselivat silloin puhdasta lapsijoukkoansa kuin ihaninta kukkamaata, jonka päällä helskyvät, ikäänkuin lintujen lauluharsoina, isän ja äidin siunaus ja onni lapsestansa, elämänsä kalleimmasta kukasta, tulevaisuudentoiveet välkkyvät auringon valona ja vanhuuden-ilo kisailee perhosparvena. He muistivat sitä katsellessansa sitä aikaa, jolloin itse olivat kukoistaneet kukkina, elämä tulvillaan tulevaisuuden toiveita, mieli puhtaana päivänpaisteena, polut hopeaisina ja elämäntyö pyhä-ilona. He muistivat sitä, näkivät edessänsä puhtaat lapsensa, oman elämänkukkansa kantamat kauniit hedelmät, ja he kumartuivat entistä syvempään sen Jumalan eteen, jonka hyvyyttä todistaa viheriäverhoinen puu, auringon ehtymätön valohopea, koti-onni, lapsiparvi ja kaikki, mikä on olemassa. Koko elämä kirkastui ainaiseksi armaaksi ajaksi, juhannusjuhlaksi, jolloin kaikki ylistää Jumalan hyvyyttä, joka vuotaa yli luonnon auringon valona, kasvuvoimana, kukkien äitiytymislahjana, neidon kauneutena, linnun hautomis-onnena, lauluna ja ihmispoven onnentunteena.
Rippilapsien joukossa oli Litvan varakkaimman talon, Ranniston, ainoa tytär, Martva. Hän oli koko seudun lemmikki, hurskaan isänsä ilo, äitinsä unelma ja kaikkien silmäterä. Hän oli puhdas kuin enkeli, viaton lapsi, jonka elämä oli pyhävirttä, unet ja unelmat hartautta. Hänen puhdas sielunsa oli kukka, johon ei perhokaan olisi raaskinut siivellänsä koskea, peljäten siihen pilkun jäävän. Taivaan sini oli hänelle sitä, mitä on kuvastin muille tytöille. Siitä katseli hän Jumalan suuruutta. Kukassa ihaili hän Hänen hyvyyttänsä, eikä itsensä kukan väriä, ja elämän-onni oli hänelle puhjennut sielun puhtaudesta kuin sielun rauha oikeasta rukouksesta.
Nyt seisoi hän alttarin edessä Jumalan lapsena. Armaissa silmissä liekehti kainous ja puhtaus, jumaluuden kaipuu, rauha ja hyvä omatunto Hänen ja koko maailman edessä. Mustasta, silkkihienosta tukasta oli pari kiharaa solahtanut otsalle, silmikkona ilakoimaan. Avonaisessa katseessa oli kainous ja puhtaus kukalla, verhiöinä kauniit mustat silmäripset ja ihmeen-kauneilla kasvoilla helotti nuoruuden helein puna yhdessä sielun jalouden kanssa. Hän oli korven kukka ja metsän lähde, lehdon runo, ahojen armas tuuli ja kotirantojen kaunis laulu.
Kun hän astui ensimäisenä alttarin eteen, katsoi koko Litvan väki häneen ihastuneena, ylpeänä, ja isä ja äiti laskeutuivat polvillensa, kiittivät Jumalaa tyttärestänsä, antaen onnenkyyneliensä vuotaa Hänelle uhriksi ja vastalahjaksi. Elämän-onni, mielenrauha ja jalo kiitollisuuden tunne täytti heidän sielunsa ja kirkasti heille maailman kuin Jumalan kunnia, joka tulvii korkeudesta valovirtana kaiken yli.
Heille oli joutunut isän ja äidin armas aika.
* * * * *
Litvan kirkossa saarnasi sinä pyhänä nuori, hurskas pappi, todellinen Jumalan palvelija, pastori Aamusto. Hän oli juuri papiksi vihitty ja astui nyt ensi kertaa Jumalan alttarille todistamaan uskoansa ja vannottamaan muita. Vaatimattomana polvistui hän alttarille ja rukoili hartaasti:
— "Rakas Isä! Suo Sinun puhtautesi ilmestyä tällä hetkellä minun sydämeeni, niin kuin kirkas iltatähti puhkeaa sinestä taivaalle, joka auringon mailleen mentyä on autioksi jäänyt. Anna minulle voimaa ja uskoa valaa sitä puhtautta niiden puhtaisiin sieluihin, jotka nyt seisovat alttarisi edessä nuoruutensa kukka-ajassa, julistamassa Sinun hyvyyttäsi poskiensa punalla, elämänsä kevätkauneudella, onnellansa ja runollisilla toiveillansa! Suo minun olla kirkas aamutähti, joka sinun valollasi valaisee täällä murheen maassa vaeltavan, luoksesi pyrkivän ihmishengen elämän aamunsarastuksen Sinun kirkkaaksi päiväksesi."