(Poistuu, kierrellen.) Mitä tuo tää Lomstiina vain aikonee… Tottapahan Mimmi Paavaliina itseltään perää. (Poistuu kamariin.)
LOMSTIINA
(Mimmille.) Niin, Mimmi… Viisikymmentätuhatta perii… (Tankkaa.) Pe-rii!… Mutta Hakselin Pekka tää!… (Halveksien.) Mitä hänestä!… Sillä jos kerran talo vasaran alle joutuu, niin ei se höösää… Ja eikä tuo sekään vielä, mutta kun on leskimies … ja luonnoltaan kepuli… Mutta Nysse, tää, on sävy.
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi.) Jaaa-a!… Ihan niin… Sävy. (Touhuaa.)
LOMSTIINA
(Tankkaa, neuloen.) Sä-vy! (Nyökäys. Kehaisten.) Eikä kepuli, ja sävy… Ja testamentin ja isän perinnön kanssa satatuhatta perii… (Tankkaa.) Pe-rii! (Neuloo.) Mutta Hakselin Pekka! (Halveksuen.) Mitä Hakselista! Nää nykyajan miehet ne ovat jo kepulia… (Tenäten.) Arvaat sen!
MIMMI PAAVALIINA
(Touhakasti.) No arvaat ne!… (Touhuaa. Äkkiä leveästi, reilusti miesten pahuutta huokaillen.) Ei… Ei vaan ole enää miehestä mieheksi, eikä miksikään, sillä aina Aatamista lähtien ei ole olleet enää miehessä kaikki kylkiluut paikoillaan… Paras on poissa (Äkkiä. Rallattaa touhutessaan.)
Ja ralla-la-lalalalal-la-lala, lalla, ral-lal-lallaa. Ja et sinä mua, et sinä mua hyljätä saa!