MIMMI PAAVALIINA
(Reilusti, leveästi, touhussaan.) No ihan niin!… Niin on Herra säätänyt, että miehellä pitää olla vikansa ja pirulla sarvensa, sillä eivät ne ilman niitä mitään olisi… (Joukolleen.) Ja nyt, rykmentti, senkun mars! (Alkaa niitä työnnellä ulos.)… So siitä! (Joukko suoltuu ulos. Valmiina lähtöön. Jatkaa entistä.) Jaa, jaa!… Niin se on!… Mutta kun on toki miehessäkin perisyntinsä ja vikansa, niin pysyy tämä maailma rikkaana sekä riemusta että rakkaudesta. (Viskaa mytyn olalleen.) No niin. Senkun hyvästi ja lykkyä tykö. (Poistuu, mennessään rallattaen.)
KAPINE
(Hakselille.) Kuuluuko sitä mitä?
HAKSELI
(Tupakoi.) Ka, eipä tässä… Kävin vain… (Savut.) On ollut tässä tään äskeisen eukon kanssa aikomusta naimisiin menosta, niin puhuin siitä Pojon Juholle, että jos hän niinkuin puhemieheksi suostuisi sitte… (Savut.) Lapsiahan tällä muijalla kyllä näkyy tuossa yksi kakarakunta olevan, mutta … kun tässä on emännästä puute minullakin, niin (syläistä ruikkaa) kenempäkäs naisen papinkirja se oikeastaan ihan uskottavia ja oikein enää todistaneekaan… Kun se on kerran siinäkin asiassa mies maailmassa … kylvämässä ohdakkeita nisujen sekaan.
Toinen näytös.
(Tanhua tienvarrella. Leiripaikka. Perällä aita veräjineen. Metsä. Jaferi. Liinu. Efreitti ja Emstiina aidalla istumassa. Emstiina lukee aapista. Jaferi ja Liinu pitkää, kapeaa katekismusta. Efreitti korjailee torveaan. Ipu seisoo keskellä tanhuaa kädet housuntaskuissa, piippu suussa. Syrjässä kätkyt ja käsikärryt, täynnä tavaraa. Irtonainen, pieni penkki. Tulisija nokisine kattiloineen. Kahvipannu vivussa. Pieni vesisaavi.)
EMSTIINA
(Tavaa) Aa, sano aa — pee, ee, pee — aa, pe — ällä, uu, es, lus — aa, pe, lus.