—Nyt sitä nähdään telehvooni!
* * * * *
Seikkailuitta he olivat päässeet yksinäisen Kosolan talon ohi. Siinä on tien vierellä syvä, kapea notko, jonka toisella puolella kohoaa jyrkkä ahorinne. Neljä poikaa oli siellä rinteellä vuoleksimassa jännepyssyn jänteitä. Heidät huomattuaan ehdotti Juntus:
—Kivitetään noita poikia!
—Kivitetään!
Ja oitis suhahtivat kivet ilmassa. Kylän pojat hoksasivat ja eräs heistä huusi:
—Pojat! Ne kivittävät..,! Annetaan vastaan!
Niin alkoi kivisota. Kivet lentelivät kapean notkon yli. Sotijat etsivät suojapaikkoja. Silloin tällöin sattui kivi johonkin. Kuului silloin aina älähdys, sitten julma uhkaus ja sota kiihtyi. Viimein osui kivi Vesan otsaan, nostaen siihen pienen kuhmun. Toiset olivat saaneet samanlaisia kuhmuja johonkin muuanne, josta ne eivät näkyneet. Vesa suuttui ja huusi haukkumasanan:
—Räkänenä!
—Mikäs sinä olet! uhkasi siihen jo vastatappelija ja nyt alkoi toistensa haukkuminen. Saku huusi: