—Mutta mitähän ne oikeastaan olivatkaan, kun hävisivät kuin tyhjä taivaaseen!
Ja silloin välähti kaikkien mieleen ajatus telefoonista ja pahoista hengistä. Jo arveli eräs:
—Jokohan nuo akat ennustivat oikein!
Mietittiin asiaa. Äskeinen puhuja toisteli:
—Kunhan … kunhan tässä ei olisi vain ollut itse se hyvin vanha poika ihmispoikien muodossa peliänsä pitämässä … kun se tuolla tavalla hävisi!
Sitä pohdittiin vakavasti ja illempana levisi se usko että lampaita ajaneet pojat olivatkin olleet pahoja henkiä. Se usko varmistui, kun ennen maatapanoa huomattiin kaksi kylän pojista hävinneeksi. Jokainen päätteli siitä:
—Ei suinkaan ne oikeat ihmisen lapset ole ennenkään lapsia vieneet!
Se ajatus oli aivan luonnollinen. Kylä oli kauhuissansa.
Kadonneiden kodeissa itkettiin ja surtiin ja sinä yönä ei uskallettu nukkua koko kylässä, sillä pelättiin pahan hengen uutta ilmestystä. Kadonneita etsittiin ja niiden vanhemmat olivat jo sairaat surusta.