Mutta silloin tapahtui asiassa uusi käänne. Hammaslahden Heikki Sikanen oli ollut päivällä torilla porsaita kaupalla ja häneltä oli karannut pikkuinen nassu. Se se nyt juosta vilisti katua myöten saparo suorana, väliin pysähtyikin, pyöräytti itseään iloisena ja taas livisti katua pitkin. Tämä porsas teki käänteen koko Vatasen elämässä.
Nyt se sattui juoksemaan kadun risteyksessä sen kadun poikki, jota myöten Liperin miehet ajoivat kotipitäjääseensä. Se pysähtyi aivan heidän tammansa eteen, röhkäisi iloisesti ja katseli ajajia. Jussi sen huomasi ensiksi ja sanoi Antille:
»Kah! Potsi!»
Nyt sen huomasi Anttikin ja kummastui:
»Porsaspahan on! Kenenkähän tuo on?»
Porsas katseli miehiä ja Jussi pysähdytti hevosensa. Vihdoin neuvoi hän
Anttia:
»Mikäs siinä on selvässä asiassa! Ota porsas kiinni, kun sillä ei ole omistajaa, niin onhan jotain kotiin viemisiä!»
Mutta Antti epäröi:
»Jospa se on hyvinkin jonkun?»
»Ei se ole kenenkään… Eihän kaupungissa ole kellään sikoja», vakuutti
Jussi. Samaa uskoi nyt Anttikin, kun hoksasi sen asian Jussin puheesta.
Lähellä seisoi eräs hölmö kaksitoistavuotias poika kädet housuntaskuissa
ja katsella töllisteli Liperin miehiä ihmeissään. Jussi kysyi häneltä: