Kuulkoot, tietäkööt… Minä olen tappanut ainoan lapseni. Ilta, Ilta, etkö sinä voi antaa anteeksi tätä viimeistä kertaa? Et! Sillä sinä annoit niin monta kertaa pitkin päivää ja uskoit minuun ja minä petin sinut.. Aijai minun päätäni, minun päätäni!
EMÄNTÄ
Älä lapseni, älä lapseni, Jumala on armollinen…
Äkkiä alkaa ikkunan alta kuulua askelia ja miesäänistä laulua: »Sua tervehdin».
ANNA
Ilta, ne laulavat sinulle, lapsi. Herää! Kuule, on kevät ja lehvät puhkeavat. Katso näitä, ne ovat kotoa! Kuule ne laulavat niin kauniisti… (Parkaisee.) Ei, minähän olen hänet tappanut, hän ei kuule enää koskaan. Lakatkoot, lakatkoot…
ISÄNTÄ avaa ikkunan
Kiitoksia vain herroille. Mutta Ilta ei enää kuule. Hän on muuttanut muille maille. Hän on kuollut.
Kadulta kuuluu toistettuna »Kuollut…? Miten…? Koska…? mahdotonta!» Isäntä vastaa päätään nyökyttämällä. Sitten häipyvät askeleet. Anna tuijottaa eteensä ja painelee päätään ikäänkuin ei mitään käsittäisi. Emäntä asettuu tuolille kädet ristissä ja huojuttaa siinä ruumistaan, hiljaa rukoillen itsekseen. Isäntä seisoo yhä ikkunan ääressä. Kadulta kuuluu kiireisiä askeleita. Heikki tulee. Isäntä puhuttelee häntä ikkunasta.
ISÄNTÄ pidättäen vihaansa.