ANNA
Mutta mitä minussa nyt vielä on kasvattamista? Enkö minä ole muuttunut — kuka minua tuntisi entiseksi Siuroniemen tyttäreksi? Minä tanssin, minä ajoin hevosta kuin humalainen poika… minä nauroin kun sain kiusata kaikkia niitä, jotka kosivat rahojani — enkö minä ole talttunut ja taittunut! Minä en kotona kajonnut mihinkään työhön, hoitelin vain kukkia ja virkkasin pitsiä ja istuin kuin lasikaapissa — minä olen Sarkoilassa tehnyt työtä ja täällä olen elänyt Iltan kanssa ilman palvelijaa. Minä seison sävyisänä Jumalan edessä — mitä hän voikaan minulta vielä vaatia?
EMÄNTÄ
Hän vaatii, että otamme ristin hartioillemme ja kannamme sitä. Niin kauan kuin me niskoittelemme, on meillä ainainen pelko ja levottomuus.
ANNA
Kuinka te saarnaatte. Eihän ihminen ole mikään orja, eihän hän voi suudella ruoskaansa…
EMÄNTÄ
Sinä olet vielä kaukana siitä mielentilasta, jota Jumala meiltä vaatii.
ANNA
Minä en voi sille mitään, että sellainen nöyryys inhottaa minua. Ennen minä olin niin vapaa ja vallaton. Nyt minä alituisesti pelkään. Ainoani puolesta.