MIKKO
Enkö minä sinua rakasta! Minä rakastin sinua jo silloin kauan sitten… Minä en koskaan ole rakastanut ketään muuta… Enkö minä sinua rakasta!
KLARA
Minä olin sokea silloin… Nyt minä näen. Sinä et voi sammuttaa minun silmieni valoa. Sinä et vielä tiedä kaikkea. Jahka minä sinulle kerron, niin et sinä saata sitä tehdä. Minä olin niin nuori ja köyhä. Minun täytyi elättää itseni ja äitini… hän oli sairas, onneton… Minä kuljin talosta taloon. Sitten tulin minä suureen Kankaanpäähän. Siellä oli vanha, kitsas herra… Minä pelkäsin häntä jo alussa — ja sitten minun täytyi ruveta pelkäämään häntä vielä enemmän… Minä olin niin nuori ja kokematon. Pappi tuli välittäjäksi. Minusta tuli sen kitsaan, kipeän herran vaimo. Kymmenen vuotta sitä kesti. Viheliäisyyttä, häpeää…
MIKKO
Älä kerro, älä…
KLARA
Nyt sinä tiedät, ettei minun elämässäni ole ollut ainoaa vehreää päivää ennen kuin sinut näin.
MIKKO heltyneenä.
Klara! Klara! (Sylitysten.) Tämän kerran, tämän ainoan kerran…