IV
Kun Aina oli saattanut Miinan ja Taavin pihalle, otti hän selvän että Maijastiina oli työssä, joka piti häntä kokonaan kahleissa: kuorimassa maitoja kirnuun. Aina kaivoi nyt sänkynsä jalkopuolelta, peitteen alta esiin pienen pussin, kaappasi tuvasta kahvirännälin ja juoksi kiireesti pihan poikki piikojen kammariin, jossa hän oli ylläpitänyt hiilosta.
Lattia oli niin likainen, että hänen täytyi kohottaa helmojansa. Pahnojen joukossa näkyi maitopytty, rikkinäinen pata ja kivivati puolillaan maitoa. Toinen puoli oli valunut lattialle. Särkyneen lautasen syrjällä ikkunalla oli pari suolaista särkeä. Sängyssä pahnojen ja ryysyjen päällä makasi likainen lampaankaritsa; nurkassa, oljilla oli vasikka. Toisen oli emälammas hylännyt, toinen oli kipeänä. Ainan täytyi puhdistaa tuolikin, ennenkuin hän saattoi sille istuutua, polttaakseen kahvinsa. Likaisuus oli hänen luonteelleen vastenmielinen, vaikkei hän välittänyt järjestyksestä.
Karitsa sängyssä rupesi liikkumaan, se hyrisi, kapusi seisomaan, hyppäsi alas ja määkäisi.
Aina ei siitä huolinut, heilutteli vain rännäliä ja katseli hymyillen hiilokseen. Äkkiä hän naurahti.
Pitikö hänen tietää, että sormus oli Antin? Pitikö hänen mennä sitä tarjoamaan, kun ei miehellä itsellään ollut älyä tulla sitä ottamaan? Salavihkaa hän oli nähnyt, kuinka Antti oli pannut sen permannon rakoon. Siitä hän oli sen korjannut, ihmisten jaloista, ja pitänyt sitä sormessaan näytteillä, että omistaja saisi periä. Eikä omistaja ottanut, vaikka kyllä näki. Vaikka vielä olisi pitänyt sitä kihlasormuksena! Mutta oliko tuo nyt tapa kosia? Miksei hän tullut puhemiehen ja kihlojen kanssa niinkuin oikea ihminen ainakin? Mutta se oli nahjusmies ja toimeton löntikkä koko Antti!
Aina nauroi ja ajatteli edelleen.
Äkkiä pisti lammas turpansa hänen kainaloonsa. Aina tuuppi sitä pois luotaan. Se oli käynyt maitokupilla ja tahrasi hänen pukunsa. Nyt se meni kirstun luo, kaasi siellä tuohikopan, josta katkismuksen lehtiä, tulitikkuja ja muuta romua vieri lattialle. Vasikkakin nousi ja kompuroi nuuhistelemaan tulitikkuja lattialla. Tyhmän näköisinä molemmat tulivat Ainan eteen eivätkä paenneet, vaikka hän uhkasi niitä polttavalla kahvirännälillä.
— Haistelkaa nyt ja maistelkaa, huusi hän niille lähtiessään.
Käydessään jyväaitan avonaisen oven ohitse, tuli Aina tarkkaavaiseksi ja pingoitettu piirre syntyi hänen kasvoillaan. Maijastiina oli aitassa ja kanat oven suulla hänen edessään.