— Joku on voinut pudottaa piipustaan.
— Tällaisella kuivalla ei paljon tarvita.
Miehet tuijottivat taas ääneti ikkunaan. Oli niin hiljaista, että kärpästen surina pääsi hallitsevaksi huoneessa ja siitä erottautui joka paukahdus, jonka kuusipuut liedellä päästivät.
— Tai on joku sytyttänyt ilkimyksissään, lausui äkkiä nuori emäntä.
Kaikki kääntyivät häneen päin. Hänen silmänsä olivat auki, talonväki katsoi häntä ensimmäisen kerran silmiin ja huomasi niissä oudon pelästyksen. Hän tuntui näkevän jotakin jota muut eivät nähneet.
— Nyt se menee pienemmäksi, sanoi etumies ikkunasta.
Isännän käsi oli jo emännän olkapäällä ja hän pisti koko pelästyksen leikiksi. Uhkaava pilvi taivaanrannalla oli todella sekaantunut pitkien poutien autereeseen. Miehet jatkoivat aterioimista, isäntä ja emäntä menivät kamariin. Rengit vaihtoivat silmää ja naurahtivat. Kylläpä se oli hellää, tiesihän sen näin alussa.
Isäntä vei emännän vuoteen laidalle, joka uudenuutukaisine lakanoineen ja peitteineen vielä oli järjestämättä. Emännän silmäluomet painuivat alas kun toinen häntä kosketti, hän huitoi kärpäsiä menemään ja naurahteli häveten äskeistä pelästystään.
— Kukas nyt sillä lailla, kuiski isäntä kuin lapselle ja huumaantui nuoren naisensa kukoistuksesta. — Ethän sinä enää pelkää. Rauha… Rauha, kukas se niin pelästyi. Eihän enää särje päätä?
Emäntä tuijotti terveisiin käsiinsä, jotka kiertelivät esiliinan kulmaa.