— Me tulemme mukaan, inttivät herrat ja naiset. — Avatkaa!
— Tuhlarit, lausui Feliks Nymalm juhlallisesti, viisi henkeä mahtuu autoon ja te aiotte lähteä kahden.
— Kaikki on luvallista vapunpäivänä! sanoi Hardén yhä seisoallaan ja toisti käskynsä kuljettajan korvaan.
— Kaikki on luvallista vapunpäivänä, toisti Tyyni Laine kaikuna hänen perässään ja nauroi.
— Seuranpettäjät, avatkaa heti paikalla! torui yksi tytöistä, juosten rinnan auton kanssa.
Serpentiini tuli vasten hänen kasvojaan ja hänen täytyi pelastautua tiepuoleen.
— Lennart Hardén ja Tyyni Laine, minne te kiidätte? huusi Nymalm.
— Maailman loppuun! vastasi Hardén ja pudottautui istumaan.
— Maailman loppuun! toisti Tyyni Laine taasen kaikuna hänen perässään ja kimmahti seisomaan.
Hän heilutti valkeaa huntua, Hardén tuki häntä kyynärpäästä pidellen, kunnes vauhti tuli niin vinhaksi että hänen täytyi istuutua. Auto oli vihdoinkin vapautunut tungoksesta ja lensi eteenpäin. He asettuivat molemmat mukavasti aloilleen ja naurahtelivat iloisesti.