— Minä menen.
— Et vielä, ennenkuin olet tunnustanut kaikki tyynni. Minä olen valmis ruoskimaan sinua, kunnes tiedän koko totuuden.
Tyyra oikaisihe äkkiä suoraksi ja hänen silmänsä leimusivat.
— Tiedätkö, että kun sinä tulit ja minä odotin sinua eteisessä ja tahdoin kertoa sinulle kaikki, rakastin sinua enemmän kuin koskaan ennen. Nyt on rakkauteni kuollut. Minä olen nähnyt, että sinä olet toinen kuin se, jota minä olen rakastanut. Sinun on turha enää puhua minulle, sillä minuun ei mikään satu.
Armas istui pää käsien varassa ikäänkuin peläten sen halkeavan.
— Tyyra, rukoili hän tyyntyneemmin, — tule tänne. Puhutaan levollisesti.
Puhelin soi.
Majatalosta ilmoitettiin, että maisteri, lehtorin veli oli tullut sinne ja sairastunut. Hän houraili.
Armas heräsi kuin raivokohtauksesta.
— Mitä minä olen tehnyt, mitä minä olen tehnyt? huusi hän sielussaan.