— Enhän minä mitään tarkoittanut, yrittää vaimo. — Kerrohan nyt vain…
— Vai olenko minä mikä kylän ämmä, jonka pitää rämistä kuin lehmänkellon. Kerro… kerro… sanoo sieltä — kerro itse!
Eikä emäntä sinä iltana saa tietää mitään eikä vielä seuraavanakaan päivänä, sillä silloin on isäntä kipeänä, mutta ylihuomenna hän omin silmin näkee paperin, jossa on neljä nimeä. Samalla kertoo hänelle Joutsia, ettei kestikievarinpidosta enää jää huolta heille — Hallpumi rakentaa tähän maantien toiselle puolen lisää huoneita ja asettuu siihen. Se on hyvä mies se Hallpumi, iloinen ja mukava mies!
Jo saa kerran emäntäkin ilostua. Vai pääsee kestikievarista nyt todellakin! Kyllä siitä on harmia ollutkin. Kuinka monena yönä on saanut parhaasta unestaan nousta palvelemaan herroja — eivätkä he sittenkään ole olleet tyytyväisiä. Ei ole koskaan ollut talossa tarpeeksi hyviä juomia. Ja hevosia on ajettu pilalle kuinkakin monta. Senkin nuoren papurikon ajoi kuoliaaksi muuan Kristiinan kauppias — oli sitä surkea katsella! Ne olivatkin pahimpia ne Kristiinan ja Porin kauppiaat… Vai että niistä kaikista nyt todella pääsee. Ihan tuntuu siltä kuin Jumala olisi hänen rukouksensa kuullut. Emäntä panee ehdottomasti kätensä ristiin, kun kaikkia näitä ajattelee. Ei hän ole Hallpumista pitänyt. Hänellä on sellainen luonto, ettei hän sitä miestä kärsi. Mutta juuri hänen kauttansa lähettää Jumala nyt avun. Ihmeelliset ovat Herran tiet!
Hallpumi nai Kukkolan majurska-vainajan taloudenhoitajattaren tyttären, kierosilmäisen Saaran, jonka isästä ei kenelläkään ole tietoa, ja kotiutuu taloon. Hänen hallussaan on koko rakennusrytö, parin tynnörinalan aitaus peltomaata, niityt, joista saadaan viisi ladollista heiniä, ja Niemelän torppa. Kesälaidun on taattu yhdelle hevoselle, kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle. Polttopuut, aidakset, vihdakset ja rakennustarpeet saa kauppias vapaasti ottaa Joutsian maalta. Isännän on määrä panna kuntoon hollitupa, rakentaa liiteri ja vedättää paikalle hirret, laudat, hiekat, savet, tuohet, jopa seinäsammaleetkin. Ja kaikesta tästä on kauppias velvollinen maksamaan viisi hopearuplaa vuodessa ja pitämään kestikievaria niin kauan kuin kestikievari on Joutsian maalla.
Sellainen on kontrahti.
Kauppias levittelee itseään ja rikastuu rikastumistaan. Suurissa summissa hän ostaa villoja ja pellavia. Joka mökissä kehräävät akat hänen kehruuksiaan, järven rannalle viedään suuri pata ja siinä värjätään lankoja.
— Mitä on tuo kiiluva rasva Keihäsjärven pinnalla? kysyvät matkustajat toisiltaan, kun ajavat Keihäsjärven syrjää.
Hallpumin lankoja siinä on virutettu! Niin on kuin verta veden päällä, kun kauppiaan vyyhtejä huuhdotaan.
Nopeasti saavat vaimot ja tytöt Keihäsjärven puolella panna kuntoon kangaspuunsa, sillä kankaina, kirjavina, tanakkoina kankaina vie kauppias lampaanvillat Pietariin. Pari kolme kertaa vuodessa matkaa hän keisarikaupunkiin ja tuo sieltä turkiksia, karttuuneja, taskukelloja ja kaikenlaista rihkamaa keihäsjärveläisille.