SALOKANNEL
Kukapa häntä oikeastaan tunsi! Se on: kaikki tunsivat eikä kuitenkaan kukaan. Harva ihminen kai on niin yksinään kulkenut elämän läpi kuin hän. Kaikki puhuivat kauppaneuvos Ahlfeltin samppanjakesteistä uudenvuodenpäivänä, kaikki kadehtivat niitä onnellisia jotka saivat olla mukana Valhallassa Louisen päivänä. Huvila oli kuin satulinna salaperäisessä elokuunyössä… Eikö jokainen tässä kaupungissa olisi tuntenut kauppaneuvos Ahlfeltia, kun hän komeissa vaunuissaan ajoi kadulla? Kaupunkilaiset tunsivat yksin hänen koiransakin…
MARTO
Niin, niin… Sen muistan minäkin. Koulupoikana minä sitä kovasti pelkäsin… Mikä kumma sen nimi nyt olikaan…? Asch… Sanoihan Edithakin sen houriessaan…!
HELLA
Tom se oli. Aina vain Tom. Uusi Tom kun edellinen kuoli. Ajatelkaapa, tämä viimeinen Tom suri isäntäänsä niin, että se vain etsi ja etsi ja ulvoi. Ei kukaan saanut siltä rauhaa. Kaksi kertaa se tuotiin kotiin sedän haudalta ja vihdoin se oli ammuttava.
SALOKANNEL
Liikuttava juttu!
MARTO
Selvästi muistan kauppaneuvoksen koulupoikavuosiltani. Hänellä oli tapana kävellä tännepäin juuri kun me tulimme koulusta. Me teimme kunnioittavan kierroksen ja vaikenimme, kun ohitse astuimme. Ja kun kuului huuto: kauppaneuvoksen vaunut! livistimme me kiireesti pois tieltä. Kauppaneuvos oli komea ja mahtava herra!