(Editha naurahtaa, totistuu samassa.)
EDITHA
Kuule, kummoisena sinä odotit minun palaavan Pariisista?
SALOKANNEL
Iloisena, eleganttina, joka suortuvassa tuoksu maailman pääkaupungista, verrattomasta Pariisista… Sinulla oli puku jommoista ei kellään edes Helsingissä; hattu sellainen… sellainen… minä pyysin sinua ostamaan sellaisen leveän hatun à la Watteau…! Minä ymmärrän, minä ymmärrän, ethän sinä nyt voi… Mutta minä ajattelin, että kun me sitten kihlattuina kävelemme rinnan, niin kaikki minua kadehtivat, sillä päärlyn omistan minä, yksin minä!
EDITHA (arasti)
Sinä olet kovin pettynyt.
SALOKANNEL
No en, en, en… Meneehän tämä musta aika ohitse…