— Kas poikaa, kun punastuu!
Hämmästyksen huudahdus pääsee herroilta, kun he astuvat huoneeseen, jossa tuli jo räiskyy pesässä.
— Täällähän me elämme oikein herroiksi!
— Täällähän on aivan… aivan… minä totisesti en löydä sanoja tulkitsemaan hämmästystäni.
— Voinpa antaa pääni pantiksi, huudahtaa Otto-herra äkkiä, — että täällä taas tapaan jonkun Liljefeltin vanhan rengin tai piian. Minä olen jo pari kertaa tullut tällaiseen huoneeseen, joka on ihan Minette-tädin tyyliin.
— Odotapa, täällä on valokuva seinällä. Eivätkö nämä juuri liene
Liljefeltejä?
— Totisesti! Täti silkkileningissä ja juhlamyssy päässä, kädessä sukkakudin!… Saatte nähdä, että kun minä rupean kysymään veroa ja kontrahtia, niin sanotaan, että ollaan vanhoja palvelijoita ja patruuna lupasi niin ja niin ja armo antoi niin ja niin. Minä osaan läksyn vallan ulkoa!
— He näkyvät pitäneen täydellistä naima-asiatoimistoa…
— Renkien ja piikojen välistä — niin!
Huoneen lattialle tuodaan olkia ja ryijyä levitetään niiden päälle. Herrat riisuvat saappaansa ja sukkansa, toiset antavat housunsakin tupaan kuivamaan ja asettuvat permannolle tulen ääreen. Pyssyjä, metsästyslaukkuja on huiskin haiskin, valkean valossa erottautuu lattialla saappaan jälkiä ja veritahroja jäniksistä. Torpan pikkupojat pannaan kuivaamaan pyssyjä, tytöt laittamaan ruokaa koirille. Ja missä se nyt on se kaunis tyttö? Sopii tulla tänne ottamaan esiin eväitä… Vai ei ole saapuvilla! Sitten saa Kyösti hoitaa emännänvirkaa. Torpanvaimon sopii valmistaa jänis illalliseksi. Niitä on siellä kuinka paljon hyvänsä, toiset lienevät jo pahentuneetkin. Soutajat voivat neuvoa, missä ne ovat.