LYYLI CECILIA
Ei Anna, pieni hetki vielä. Olen koko kesän kärsinyt siitä, että olette karttaneet toisianne. Kiistelkää aikanne ja tulkaa sitten ystäviksi.
ANNA
Mutta ei minulla ole mitään herra Sorria vastaan.
SORRI
Eikä minulla tietysti neiti Ilmosta vastaan. Tunnen vain, että syvä juopa erottaa sen maailman missä hän elää siitä, missä minä elän. Toisessa käydään kauniissa vaatteissa, ollaan kauniita… ja kohteliaita… ja köykäisiä. Toisessa ollaan kömpelöjä… raskasmielisiä. Ne ovat nämä maahan kytketyt sielut, joihin minä kuulun. Heidän kohottamisensa, vapauttamisensa on minun työni. Se kevyt, leikkivä taide, jonka siunauksesta tässä on niin paljon puhuttu, ei vetele siellä. Siihen tarvitaan enemmän. Jollen minä jaksa uskoa, että taide pystyy raskautetuille sieluille korvaamaan uskonnon, niin saat, Lyyli Cecilia, antaa sen minulle anteeksi. Olen hakotukin mies, niinkuin postimestari Schultze sanoo, ja tiedän, että nämä sielut voi maasta nostaa yksin Jumalan kaikkivaltiaan käsi.
ANNA Sorria pitkään silmiin katsoen.
Teistä tulisi hyvä näyttelijä. Niin.
SORRI naurahtaen.
En ole lähtenyt hakotukin äärestä sellaista kutsumusta varten.