Rva Salava istuu pöydän ääressä, yllään vanha, kerran kaunis aamuviitta. Amalia tuo sisään kahvia. Sylvi kantaa jotain parsimaansa ja silittämäänsä liinavaateläjää matkakoriin ja painuu polvilleen sitä asettaessaan. Sohvalla, yllään frakkipuku, Tuure, unessa. Rullatuolissaan Lyyli Cecilia, ahkerasti kutoen jotain suurta valkoista, kevyttä liinaa. Avonaisesta ikkunasta, jonka uudinta tuuli nostaa, kuuluu elämää kaupungista. Tornikello lyö heleästi kahdeksan kertaa. Hetken perästä lyö talon vanha kello naristen ja kehräten kahdeksan kertaa. Mieliala jännittynyt ja täynnä odotusta. Äänettömyyden kestäessä Amalia hoitaa kahvipöytää ja Sylvi kuljettaa parsittuja sukkia ynnä muita tavaroita matkakoriin. Keskustelu tapahtuu askartelun aikana.
I NÄYTÖS
AMALIA
No, kyllä näkyy, että juhlat ovat lopussa ja arki alkaa. Sen te olette näköisiä kaikki. Vai odottaako joku vielä jotakin? Tänään lähtee viimeinen laiva, mutta ehkä joku sittenkin vielä odottaa rakkaudentunnustusta… No, äiti, tuleeko siitä sinun ja tohtorin välillä valmista? Vai apteekkarin puolelleko se kääntyy? Taisit eilen tanssia niin, ettet jaksa sanoa yhtään sanaa. Kas, koskeehan se hiukan meitä tyttäriäkin — joita ei tosin kukaan usko sinun tyttäriksesi, niin nuori ja kaunis kuin sinä olet, äiti. No, eikö ollutkaan hauskaa?
RVA SALAVA
Minä vain ajattelen… Hyvä rakas Amalia… älä viitsi tänään…
AMALIA
Enhän minä mitään pahaa. Onko se nyt niin ihme, jos kysyn mimmoista oli jäähyväistanssiaisissa.
RVA SALAVA
Toisen kerran, Amalia. Minulla on tänään niin paljon ajattelemista…