Sinä et ole mikään ihminen, vaan kone. Laskukone. Jos sinä joskus rakastuisit — mitä minä tuskin uskon mahdolliseksi, niin sinä varmaan ruusun asemesta kiinnittäisit sulhasesi napinläpeen setelirahan. Niin tekisit.
AMALIA
Saattaa olla. Mutta seteli olisi kumminkin omani eikä lainattu. Sillä minä olen tehnyt työtä ja elättänyt teidät kaikki ja sinun kamreerintittelisi on vielä varsin uusi. Ja tätisi hankkima.
TUURE
Minulle käy, hitto vie, mahdottomaksi tästä puoleen tulla tänne kotiin…
Yhtäkkiä täysi hiljaisuus. Sokea isoisä on ääneti
tullut tuolinsa ääreen, koputtaa kepillään permantoon.
ISOISÄ
Mitä te siellä riitelette? Koko aamun on pidetty kovaa ääntä. Onko Tuure tehnyt velkaa? Olen sanonut: velkaa pitää peljätä, se on pahempaa kuin synti. Kiitollisuudenvelkaakin. Sillä senkin ihmiset pyytävät takaisin, kun heidän huonosti käy. Senkö tohtorintyttären tähden sinä olet tehnyt velkaa? Mitä sellaisella tekee — ei sillä mitään ole, näyttelijättärellä.
TUURE
Jätetään ne, isoisä. Onko täti kotona?