"Se on jo rumaa, että tapetaan eläviä olentoja syödäksemme. Mutta pedon tappamisen — villipedon — sen minä käsitän. Luulen että voisin tappaa ihmispedon, joka on muuttunut ihmiskunnan viholliseksi. Mutta tappaa tuollaisen epämiellyttävän surkuteltavan olennon — en ymmärrä kuinka kukaan voi kohottaa kätensä tällaiseen tekoon!"
Vähävenäläinen kohautti hartioitaan ja laski ne taas, virkkoen: "Hän ei ollut vähemmän vaarallinen kuin jokin petoeläin."
"Tiedän sen."
"Me tapamme hyttysen, vaikka se imee vaan pikkusen vertamme," lisäsi vähävenäläinen matalalla äänellä.
"No niin, en sano siitä mitään. Tarkoitan vaan että se on niin inhottavaa."
"Mitäpä muuta voisi tehdä?" lisäsi Andrei, uudelleen kohauttaen hartioitaan.
Pitkän vaitiolon jälkeen kysyi Pavel: "Voisitko sinä tappaa tuollaisen olennon?"
Vähävenäläinen katsoi häneen pyöreine silminensä, vilkasi surullisesti, mutta varmasti: "Omasta puolestani en haluaisi koskettaa yhtään elävää olentoa. Mutta toverien takia, tarkoituksen takia, kykenen vaikka mihin. Voisin myös murhata. Voisin murhata oman poikani."
"Oh, Andrjusha!" huudahti äiti hengittämättä.
"Kuinka voipi ihminen sitä auttaa? Joskus tapahtuu että meidän täytyy inhota jotain henkilöä, ainoastaan kiirehtiäksemme aikaa, jolloin voisimme kiinnittää ihailumme toiseen henkilöön. Teidän täytyy hävittää sellaiset, jotka estävät elämän edistyksen, jotka myyvät ihmisolentoja rahan edestä, ostaaksensa rauhaa tahi kunniaa itsellensä. Jos joku Judas seisoo rehellisten ihmisen tiellä, maaten ja vaanien heitä pettääksensä, olisin silloin itse Judas, jollen häntä hävittäisi. Se on synti, sanot? Mutta onko heillä, elämän hallitsioilla, onko heillä minkäänlaista oikeutta pitää sotilaita ja pyöveleitä, yleisiä paikkoja ja vankiloita, kuritushuoneita ja kaikkea sitä rikoksellista julmuutta, jonka avulla he hankkivat itsellensä tyyntä turvallisuutta ja mukavuutta? Jos joskus tapahtuu, että minun pitää ottaa heidän ruoskansa omiin käsiini, mitä on minun silloin tekeminen? Mitä, minä otan sen silloin omiin käsiini. En suinkaan kieltäydy. He tappavat meitä kymmenittäin ja sadottain. Se oikeuttaa minut nostamaan käteni ja lävähyttämään sillä yhtä vihollisistani päähän, yhtä joukostaan, joka on tullut lähimmäs minua, ja tekee itsensä välittömästi vihollismielisemmäksi elämän tehtävälle. Tämä on ajatuksellista ja johdonmukaista; mutta minä menen pois johdonmukaisuudesta joskus. Tiedän että heidän verensä ei voi tuottaa seurauksia, tiedän että heidän verensä on kuivaa ja hedelmätöntä! Totuus kasvaa hyvin ainoastaan maaperässä, jota on höystetty runsaalla veremme sateella, ja heidän likainen verensä menee hukkaan, jälkeä jättämättä. Tiedän sen! Mutta minä otan synnin omille hartioilleni — minä murhaan, jos katson sen tarpeelliseksi! Puhun ainoastaan omalle itselleni, huomatkaa se. Minun murhani kuolee kanssani! Minä en jää pilkuksi tulevaisuuteen. En tahraa ketään muuta kuin oman itseni — en ketään muuta kuin oman itseni."