Ja hän huokasi alakuloisesti, loukkaantuneena mielessään siitä ettei hän ymmärtänyt häntä. Nikolai nousi ja kumartuen hänen puoleensa, virkkoi hän, hymy silmissään, miettivästi: "Te tulette löytämään itsellenne tehtävän yleismaailmallisessakin työssä."
"Mihin arvelette minun kykenevän?" kysyi äiti tyynesti.
"Jos käydessänne Pavelia tervehtimässä linnassa, saisitte ongituksi häneltä talonpojan osotteen, joka pyysi sanomalehtiä —"
"Minä tiedän sen!" huudahti äiti riemastuneena. "Tiedän missä he ovat ja ketä he ovat. Antakaa minulle sanomalehdet ja minä jakelen ne. Löydän talonpojat, ja tulen menettelemään määräystenne mukaan. Kuka luulisi että kannan laittomia kirjoja? Kannoin kirjoja tehtaaseen ja sain salavihkaa annetuksi enemmän kuin sata paunaa, taivaalle olkoon ylistys!"
Hänet valtasi halu vaeltaa maanteitä myöten, metsien ja kylien läpitse, tuohikontti seljässä ja sauva kädessä.
"Nyt, rakas, rakas mies, järjestäkää se juuri niin, että minä saan työskennellä tässä herätysliikkeessä. Menen mihin ikinä minua lähetätte! Minä vaellan sekä kesät että talvet, aina hautaan asti, totuuden tähden."
Nikolai otti hänen kätensä lempeästi, ja silitteli sitä lämpimällä kädellään. Sitte, katsoen kelloonsa, virkkoi hän: "Me puhelemme tästä sitte myöhemmin. Te aiotte ottaa vaarallisen kuorman hartioillenne. Teidän täytyy miettiä hyvin tarkoin mitä aiotte tehdä."
"Oi, rakas ystävä, mitä minulla on mietittävää? Minkä vuoksi eläisin enää, etten tämän aatteen tähden?" Hänen sielussaan välähti poikansa kuva, joukon etunenässä, lippua kantaen.
"Miksi vetelehtisin joutilaana, silläaikaa kun poikani antaa elämänsä totuuden eteen? Ymmärrän mihin pyritte. Ottakaa minutkin joukkoonne, Kristuksen tähden, jotta kykenen auttamaan omaa poikaani! Ottakaa minut mukaan!"
"Tämä on ensi kerta, jolloin kuulen tuollaisia sanoja."