Hän katsahti kamariin ja virkkoi: "Hyvää iltaa toverit!"
"Hänkö myös. Onko se mahdollista?" ihmetteli äiti miettivästi, ja oli suuresti hämmästynyt nähdessään Natashan pistävän kätensä hänen kouraansa ystävälliseksi tervetulon toitotukseksi.
Nyt astui sisälle kaksi nuorta miestä, tuskinpa vielä täysikasvuisia.
Yhden heistä tunsi äiti. Hän oli Jakob, tehtaan vahdin poika, Somov.
Toinen teräväpiirteinen, korkeaotsainen ja kiharatukkainen, oli
hänelle tuntematon, mutta ei hänkään näyttänyt julmalta.
Vihdoin ilmaantui Pavel, muassansa kaksi miestä, jotka molemmat hän tunnusteli tehtaan työmiehiksi.
"Sinä olet laittanut teekeittiön kuntoon! Sepä oivaa. Kiitos siitä!" virkkoi Pavel nähdessänsä mitä äitinsä oli tehnyt.
"Kenties hakisin viinaa", esitti hän, tietämättä miten osoittaa kiitollisuuttaan hänelle jostakin, jota hän ei vielä ymmärtänyt.
"Ei, emme sitä tarvitse!" vastasi hän riisuen takin päältään ja hymyili hänelle herttaisesti.
Äkkiä selkeni hänelle, että hänen poikansa oli aivan keveästi ja ehdollaan liioitellut kokoontumisen vaaraa.
"Ovatko nuo nyt laitonta väkeä?" kuiskasi hän.
"Juuri sellaisia!" vastasi Pavel ja astui kamariin.