"Niin."
Hän katsahti ympärillensä. Mies, jolla oli epätasaiset hartiat, seisoi sivuttain häneen päin ja sanoi jotakin naapurillensa, mustaparralle miehelle, jolla oli lyhyt päällystakki ja saappaat aina polviin saakka.
Uudelleen kiersi hänen muistonsa vaikeasti, löytämättä tyydyttävää selitystä.
Vahti aukasi oven saliin ja huusi: "Sukulaiset, astukaa sisään; näyttäkää pilettinne!"
Kellonhelinä kuului, ja joku ilmoitti: "Istunto alkaa."
Uudelleen nousivat kaikki, ja taas astuivat tuomarit sisälle samassa järjestyksessä ja istuutuivat; sitte johdettiin vangit sisälle.
"Olkaa tarkkaavainen!" kuiskasi Sizov, "yleinen syyttäjä aikoo puhua."
Äiti kurotti kaulaansa ja venytti koko ruumistaan. Taas antautui hän odottamaan jotakin hirmuista.
Seisten sivuttaisin tuomareihin, nojaten kyynäspäätänsä pöytään, huokasi yleinen syyttäjä, ja heilauttaen jyrkästi oikeata kättänsä, alkoi puhua.
Äiti katsahti tuomareihin. Eipä saattanut sanoa että he juuri kuuntelivat hänen puhettansa. Joskus joku heistä vähän kohotti kylkeänsä, mutta tämmöinen laiska liike ei kyennyt herättämään heidän uneliaita sielujansa. Vanhin tuomari ei katsonut minnekään päin; hän pysyi uskollisesti jäykässä asennossaan, ja harmaat pilkut silmälasiensa takaa näyttivät joskus katoavan kokonaan. Äiti huomasi hänen täydellisen välinpitämättömyytensä, tämän erimielisyyden ilman ilkeyttä, ja hän kysyi itseltänsä hämillään: "Aikovatko he tuomita?"