Sitte, yhdellä suurella ja jäntevällä sydämensä ponnistuksella, joka näytti vapauttavan koko hänen olentonsa, sammutti hän tukahduksiin nuo pikkumaiset, heikkouden palon riehunnat, virkkaen ankarasti mielessänsä:
"Kylliksi!"
Hän alkoi heti voida paremmin, tuntien vahvistuvansa ihmeellisesti, koko olennoltansa ja hän lisäsi itsekseen: "Älä häpäise poikaasi! Ei kukaan tarvitse peljätä!"
Seuraavien häilyväisten sekuntien aikana näytti kaikki liittyvän hänessä jälleen yhdeksi kokonaisuudeksi, ja sydämensä alkoi lyödä tasaisesti.
"Mitä nyt tapahtuu? Kuinka menettelevät he minun kanssani?" ajatteli äiti huomaavasti.
Sissi kutsui erästä asemavahtia luokseen, kuiskasi jotain hänen korvaansa ja katsoi äitiin. Vahti katsoi häneen ja vetäytyi takaisin. Toinen vartia tuli, kuunteli, irvisti ja laski silmäkulmansa alas. Hän nyökkäsi päätään vakoojalle ja asteli penkin luokse, jolla äiti istui. Äkkiä katosi sissi näkyvistä.
Vanha mies asteli hitaasti kohti äitiä, kiinnittäen tiukasti vihaiset silmänsä häneen. Äiti istuutui syvemmälle penkkiin, vavisten. "Kun he vaan eivät pieksäisi minua, kun he vaan eivät pieksäisi minua!"
Hän pysähtyi hänen viereensä; äiti korotti katseensa häntä kohden.
"Mitä te niin katselette?" kysyi mies matalalla äänellä.
"En mitään."