Hän puhui vähän ja "likainen mato" oli hänen lempilauseensa. Sitä nimeä hän käytti tehtaan päällyskunnalle ja poliisille, ja näin tervehti hän tavallisesti vaimoansa: "Sinä likainen mato, etkö näe että vaatteeni on revitty?"
Kun hänen poikansa Pavel oli neljäntoista vuoden vanha, tuli Vlasoville äkkiä halu vetää häntä tukasta vielä kerran. Mutta Pavel tempasi raskaan rautamoukarin, ja virkkoi lyhyesti: "Älä koske minuun."
"Mitä!" kysyi isä, kumartuen hennon ja pitkän poikansa puoleen.
"Kylliksi!" sanoi Pavel. "Minä en anna enää kurittaa itseäni."
Ja avaten tummat silmänsä selkiselälleen, heilutti hän suurta vasaraa ilmassa.
Isänsä katsoi häneen, solmi kätensä yhteen selkänsä taakse ja sanoi hymyten: "Hyvä on."
Sitte veti hän syvän henkäyksen ja lisäsi: "Sinä likainen mato!"
Hetkinen sen jälkeen virkkoi hän vaimolleen. "Älä pyydä rahaa enää minulta. Pavel elättää sinut nyt."
"Ja sinä aijot juoda kaikkityyni?" uskalsi hän kysyä.
"Se ei kuulu sinulle, likainen mato!"