Mitään vastaamatta istuutui Pavel pöydän ääreen ja alkoi kirjoittaa. Muutaman minuutin kuluttua virkkoi hän: "Ole hyvä, äiti, ja mene viemään tämä kirje kaupunkiin heti paikalla."
"Onko se jotain vaarallista?" kysyi äiti.
"On! Siellä julaistaan meille sanomalehteä. 'Mutainen penni' täytyy joutua ensi numeroon."
"Lähden ihan paikalla", vastasi äiti, alkaen pukeutua nopeasti.
Tämä oli ensimäinen tehtävä, jonka poikansa oli hänelle uskonut. Hän oli onnellinen kun poikansa puhui niin avonaisesti tästä, ja että hän kenties voisi olla hyödyllinen hänen työssänsä.
"Ymmärrän ihan täsmälleen, Pasha," virkkoi hän. "Sehän on täydellistä ryöväystä. Mikä on miehen nimi? Jegor Ivanovich?"
"Aivan niin", vastasi Pavel, ystävällisesti hymyillen.
Hän palasi vasta myöhään illalla, näännyksissä väsymyksestä, mutta onnellisena.
"Tapasin Sashenkan", virkkoi hän pojallensa. "Hän lähetti sinulle terveisiä. Ja tämä Jegor Ivanovitch on sellainen: yksinkertainen mies, niin leikkisä. Ja he kaikki kunnioittavat sinua."
Ei maanantainakaan Pavel mennyt tehtaaseen. Hänen päätänsä pakotti. Mutta päivällisen aikaan juoksi Maxin Fedya sisälle kiihottuneena, iloisena ja hengästyneenä.