"Ketä? Judaksia?"
"Joka vuosi pitäisi minun antaa kolme ruplaa ja kuusikymmentä kopekkaa hyttysille!"
"Meidän kaikkien pitäisi se antaa!"
Pavel asteli alas ja seisahtui äitinsä viereen. Ei kukaan lainannut nyt hänelle huomiota. Kaikki kirkuivat ja riitelivät tulisesti toistensa kanssa.
"Heitä on mahdotonta saada työlakkoon!" virkkoi Rybin, tullen Pavelin luokse. "Vaikka kansa on ahnas kopekastaan, on se samalla liian pelkurimainen. Saisit kenties jonkun kolme sataa heistä meitä seuraamaan, mutta et enempää. Se on sellainen sillijoukko, jota et kykene nostamaan yhdellä kahvelin sorkalla, usko minua!"
Pavel vaikeni. Edessään huojui musta väkijoukko hurjasti, katsoen häntä tuskaisin katsein. Hänen sydämensä tykytti lujasti. Hänestä näytti, että kaikki mitä hän oli puhunut, haihtui väkijoukkoon jättämättä vähintäkään jälkeä, aivan kuin hajalliset vesipisarat, jotka ovat langenneet polttavaan maahan. Työmiehet tulivat yksi toisensa jälkeen kiittämään häntä puheestaan, mutta epäillen lakon menestystä, ja valittaen kuinka vähän kansa käsitti omaa etuaan ja kuinka vähän se tunsi omaa voimaansa.
Pavelilla oli loukkauksen ja pettymyksen tunne omista voimistansa. Hänen päätänsä pakotti; hän tunsi itsensä toivottomaksi. Tähän asti, milloin ikinä hän kuvaili totuutensa voittoa, halusi hän itkeä riemusta, joka valtasi hänen sydämensä. Mutta tässä hän oli puhunut totuutensa kansalle, ja katso! kun hän puki sen sanoihin, näytti se niin kalpealta, niin voimattomalta, niin kykenemättömältä vaikuttamaan kehenkään. Hän syytti itseänsä; hänestä tuntui, että hän oli sulkenut unelmansa köyhään, luonnottomaan pukimeen, eikä kukaan sentähden havainnut sen kauneutta.
He menivät kotiin väsyneinä ja alakuloisina. Häntä seurasi äitinsä ja Sizov, jolla välin Rybin kulki hänen rinnallaan, kuiskaten hänen korvaansa: "Sinä puhut hyvin, mutta et pääse heidän sydämiinsä! Siinä on vika! Säde täytyy heittää sydämeen, aivan sen perimäiseen sopukkaan!"
"Oli aika, jolloin me elimme ja olimme järjen ohjaamina", virkkoi
Pavel matalalla äänellä.
"Saapas ei sovellu jalkaan; se on liian ohkainen ja kaita! Jalka ei tahdo mennä siihen! Ja jos se menee siihen, kuluttaa se pohjan puhki hyvin pian. Siinä on juuri pulma."