"Kuinka älykkäästi Nilovna tekee työtään!"
"Pakko opettaa yksin hiirtä kiinniottamaan", huomautti hänen hyyryläisensä vakavasti. "He ovat näpistäneet teidän leivänhankkijanne, ne roistot! No niin, antakaapa kahden kopekan edestä vermisellisoppaa. Älkää olko millännekään, äiti, te kyllä menettelette hyvin."
"Kiitos hyvästä sanasta!" vastasi hän, hymyten. Samassa astui hän hänen toiselle sivulleen, virkkoen: "Se ei maksa minulle paljoa, vaikka sanon yhden hyvän sanan!"
"Mutta sitäpä ei kukaan juuri käy sanomaan", huomautti lukkoseppä, hymähtäen, ja pudistaen hartioitaan, lisäsi hän hämmästyksellä: "Siinä on elämä teille, toverit! Ei kukaan sano yhtä hyvää sanaa; ei kukaan sitä muka ansaitse. Niin se on!"
Vasili Gusev nousi ylös, napitti takkinsa tiukkaan ympärillensä ja huudahti: "Minä söin, soppa oli kuumaa, ja kuitenkin tuntuu minua vilustavan!"
Ja hän meni matkoihinsa. Ivan nousi myös, ja juoksi pois, iloisesti viheltäen.
Hyvin mielin ja hymyillen huuteli Nilovna tavaroitaan: "Kuumaa, kuumaa! Hapankaalia, vermisellisoppaa, velliä!"
Hän ajatteli kuinka hän sanoisi pojallensa ensimäisestä kokeilustansa; ja keltanaama upseeri päilyi edelleen hänen silmissään, hämmästyneenä ja ivallisena. Hänen mustat viiksensä vavahtelivat tukalasti, ja ylähuulensa kääntyi ylöspäin hermostuneesti, näyttäen kiiltävät ja terävät etuhampaat. Syvä ilo tykytti ja soi äidin sydämessä, kulmakarvansa vapisivat, ja jatkaen kuuron tavalla sopan myyntiä, mutisi hän sielussaan: "Täällä on enemmän! täällä on enemmän!"
Koko pitkänä päivänä tunsi hän suloista uutuuden tunnetta, joka syleili hänen rintaansa sydämellisellä hyväilyllä. Ja iltasella, kun hän oli lopettanut työnsä Marian talossa, ja istui kotonaan teetä juoden, kuuli hän hevosen kavioiden kopsetta ja tutun äänen kaikua. Hän hyppäsi ylös, kiiruhti kyökkiin ja sitte suoraan ovelle. Joku käveli kiireesti yli porstuan; silmänsä himmenivät, ja nojaten ovipieleen, avasi hän oven jalallansa.
"Hyvää iltaa, äiti!" kuului helisevä ääni, samalla kun pari pitkää kättä asettui hänen olkapäilleen.