— Johan min' olen sinulle sanonut, että jos kerrankaan satamaan tulet, niin minä sinulta kylkiluut ruhjon. Ja sinä olet taas täällä! — huusi vartija ankarana.
— Terve, Semjonitsh! Ei ole tavattu pitkään aikaan! — tervehti
Tshelkash tyynesti, ojentaen toiselle kättä.
— Vaikk'ei ois tavattu ikipitkinä päivinä! Mene tiehesi!
Semjonitsh löi kumminkin kättä hänelle.
— Sanopas, — jatkoi Tshelkash, päästämättä lujista käsistään Semjonitshin kättä ja tuttavallisesti sitä pudistellen. — Sanopas, oletko missä Mishkaa nähnyt.
— Ketä Mishkaa? En minä sun Mishkojasi tunne! Mene matkaas, veikkonen!
Sattuu vielä inspehtori näkemään, niin hän se sulle…
— Sitä punapartaa, jonka kanssa viimeksi olin työssä "Kostromalla", — jatkoi Tshelkash itsepintaisesti.
— Jonka kanssa sa varkaissa käyt, san' niin! Sairastaloon on viety se sinun Mishkasi; jalka taittui vaunun alle. Lähde nyt hyvällä laputtamaan, lähde, muutoin minä sinut niskapäästä…
— Vai niin! Et muka tunne Mishkaa… tunsitpas. Mitäs sinä olet niin äkäinen, Semjonitsh?
— Kuules, Grishka! Älä sinä siinä lavertele, vaan laita luusi!