— No niin, niin! Sinä suostut siis? — sanoi Tshelkash jo hiukan lempeämmin.
— Jaa minäkö? Oli menneeks! Mielellä hyvällä! Sano hinta!
— Hinta on mulla työtä myöten. Millainen milloinkin työ. Sitä mukaa palkka kuin saaliskin. Voit saada viitosenkin, ymmärräthän.
Nyt oli kajottu asian rahalliseen puoleen. Talonpoika tahtoi siinä kohden olla säntillinen ja vaati pestaajaltakin samaa säntillisyyttä. Hänessä heräsi jälleen arveluja ja epäluuloja.
— Eihän se semmoinen pohja mitä pidä! Sinilaita kouraan, se olisi toista.
Tshelkash ryhtyi toimeen.
— Älä lorise turhia. Lähtään rahteeriin.
Ja he läksivät rinnan astumaan katua myöten. Tshelkash arvokkaana kuin konsanaankin isäntä, viiksiänsä kierrellen, talonpoika nähtävästi aivan alttiina tottelemaan, mutta sittenkin täynnä epäluuloa ja pelkoa.
— Mikä sun nimes? — kysäisi Tshelkash.
— Kaapro.