— Näin se meillä vain käy, kättä kääntäin. Mutta onpas sinua vaan arka mies! Voi sentään! Kuinkas monta kertaa sinä viime yönä yrititkään kuoloa tehdä? Häh! Sanopas!
— Niin no, mutta aatteles itsekin: ensihän kertaa minä sellaisissa!
Vähällä oli, ettei tässä sielu parkaansa paholaiselle pantannut.
— Vieläkö lähtisit uuden kerran, lähtisitkö?
— Jaa ettäkö lähtisin?… Tuota noin… mitenkäs minä sanoisin?…
Mikä siitä lähtis?… Sepä se!
— Entäs kun lähti kaksi vesikaarenkarvaista?
— Kaksiko sataa ruplaa! Ka… Sopishan koettaa…
— Hei! Entäs kun sielu paholaiselle panttiin!
— No tuota… ehkei se sentään niinkään mene! — myhähti Kaapro. —
Eikä menekään, mutta sitten sitä eläis ihmisiksi koko ikänsä.
Tshelkash nauraa hohotti iloisesti.
— No niin, leikit syrjään. Nyt lähtään maihin… Tule!