Hei! Jos sais päivä silloin kuin me vielä nukuttais, niin häpeäänhän, harmistuin, me silloin suistuttais!
"Se oli laulu se!" virkkoi Taneli. "En ole mointa ennen kuullut; tehköön minut piru piipuksensa, jos valehtelen!" — Vanha Nur väliin viiksiänsä väänteli, väliin olkapäitään kohautteli, ja kovin meitä miellytti joka miestä Zobárin uljas laulu. Raddaa se vaan ei huvittanut.
"Tuolla lailla se itikkakin kerran inui, kun koetteli matkia kotkan huutoa." — Niin hän sanoi, ja tuntui silloin kuin olis tyttö lunta heittänyt meidän päälle.
"Nyt taidat tahtoa ruoskaa, Radda!" virkkoi Taneli ja ojensihe tyttöä kohti, mutta Zobár viskasi lakkinsa tanterelle, kasvot mustina kuin maan multa.
"Seis, Taneli! Teräksestä suitset — suuhun tulisen ratsun! Anna tyttösi emännäksi mulle!"
"Kuules poikaa!" naurahti Taneli. "Ota vaan, jos tahdot ja saat!"
"No, impi, kuulehan minua hiukkanen äläkä röyhentele! Olen minä maailmassa tyttöjä nähnyt, ylen olen paljon nähnytkin, mutta ei ole kenkään vielä sisimpäni satuttanut niinkuin sinä. Voi sua, Radda! Jo veit kuin veitkin vangiksi miehen sydämen! No niin! Kukapa se kohtalonsa karttanee. Ei ole ratsua niin rajua, jolla omalta itseltä karkuun pääsisi! Emännäkseni sinut otan Jumalan edessä, omantuntoni ja isäsi edessä, ja kaiken tämän väen edessä. Mutta varo, älä minun tahtoani vastusta; vapaa mies olen yhä edelleen ja teen niinkuin tahdon!" — Zobár astui hänen luokseen, hammasta purren ja silmät säihkyen. Jo ojensi kätensä hänelle. Kas niin, arvelimme me, jo suisti tyttö kuin suistikin rajun aroratsun! Mutta annahan, kun äkkiä mies levittää kätensä ja kaatuu takaraivolleen maahan!…
Mitä ihmeitä? Niinkuin olisi luoti käynyt sydämeen. Radda, katsos, oli heittänyt hihnaisen paimenruoskan hänen jalkainsa ympäri ja nykäissyt siitä. Se se Zobárin kaasi.
Mutta tyttö, se jälleen on maassa selällään; ei liiku eikä puhu, naurahteleehan vain. Mitähän tuosta tuleekaan? arveltiin me, mutta Loiko se istuu maassa ja päätään pitelee niinkuin pelkäisi sen siihen paikkaan halkeavan. Sitten hän nousi hiljalleen ja läksi ulos arolle, katsahtamatta kehenkään.
"Käypäs peräämään miestä!" kuiskasi minulle Nur. — Ja niin minä läksin hiipimään Zobárin jälkeen yön pimeässä. Sellainen oli asia, kotkaseni! —