— Sanopas, — jatkoi Tshelkash, päästämättä lujista käsistään Semjonitshin kättä ja tuttavallisesti sitä pudistellen. — Sanopas, oletko missä Mishkaa nähnyt.
— Ketä Mishkaa? En minä sun Mishkojasi tunne! Mene matkaas, veikkonen!
Sattuu vielä inspehtori näkemään, niin hän se sulle…
— Sitä punapartaa, jonka kanssa viimeksi olin työssä "Kostromalla", — jatkoi Tshelkash itsepintaisesti.
— Jonka kanssa sa varkaissa käyt, san' niin! Sairastaloon on viety se sinun Mishkasi; jalka taittui vaunun alle. Lähde nyt hyvällä laputtamaan, lähde, muutoin minä sinut niskapäästä…
— Vai niin! Et muka tunne Mishkaa… tunsitpas. Mitäs sinä olet niin äkäinen, Semjonitsh?
— Kuules, Grishka! Älä sinä siinä lavertele, vaan laita luusi!
Vartija rupesi suuttumaan. Hän vilhui ympärilleen ja koetti irroittaa kättänsä Tshelkashin lujista kourista. Tämä katseli häntä tyynesti tiheäin kulmain alta, naurahteli partaansa ja haasteli edelleen, päästämättä toisen kättä:
— Älä sinä minulle hökkää pane. Tarinoidaan tarpeeksi ensin, kylläpähän lähden sitten. No mitenkäs nyt oikein hurisee? Ja kuinkas emäntä jaksaa ja lapset? — Pahaenteisesti säväytellen silmiänsä ja vetäen suunsa pilkalliseen irveen hän lisäsi: — Olen käkeillyt ativoimaan teille, mutta eihän tässä jouda… olen yhtämittaa juopotellut…
— Heitä sinä valtaan se semmoinen!… Äläkä laske leikkiä, senkin hitto lujaluinen! Minä kun tässä toden perästä… Vai joko ruvennet ryöstämään taloloissa ja kaduilla?
— Mitä varten? Riittää sitä meidän iäksi tavaraa täälläkin. Riittää, jumaliste, niinkin. Sinähän, kuulen ma, olet taaskin puhaltanut kaksi tavarapakkaa. Varo sinä itseäsi, Semjonitsh! Joudut vielä ansaan!…