Bubnov. Useinpa ne ovat alkaneetkin sitä pieksää…
Satin. Mennään sinne, ukko… ja ruvetaan todistajiksi!
Luka (menee Satinin perässä). Mikä todistaja minusta!… Mitä se auttaa… Kun se Vasilj tulisi sukkelammin…
Natascha. Vasilisa… sisko… Va-a-a…
Bubnov. Nyt ne tukkivat sen suun… menenpä katson…
(Melu Kostiljevin huoneissa alkaa hälvetä, luultavasti ovat siirtyneet porstuaan. Kuuluu vaan kun ukko kiljaisee: "Seis!" Samalla vedetään ovi hyvin kovasti kiinni ja melu katkeaa kerrassaan. Näyttämöllä on hiljaista. Ilta-hämärä).
Kleschj (istuu itsekseen reen päällä, hieroen kovasti kämmeniään, höpisee ensin jotakin epäselvästi ja sitten alkaa kuulua seuraavia sanoja): No, mitenkäs sitten?… Täytyyhän sitä elää… (Kovemmin). Täytyy olla jonkinlainen koti… Mutta kun ei ole kotia… ei ole mitään! Yksi ainoa ihminen… ja siinä kaikki… Ei minkäänlaista apua…
(Menee kyyristyneenä verkalleen pois. Muutaman sekunnin hiljaisuus. Senjälkeen solasta päin alkaa kuulua kasvavaa melua, joka yhä kovenee ja lähenee, niin että viimein voipi eroittaa eri ääniä).
Vasilisa. Päästä!… Minä olen hänen sisarensa…
Kostiljev. Mikä oikeus sinulla on?