Satin. Olen… Löytyy paljon hyviä kirjoja… ja paljon hauskoja sanoja… Minä olin sivistynyt ihminen… ymmärrätkös?
Bubnov. Jo tuota on kuultu satakin kertaa! No, olit sivistynyt… onko siinä sitten mitään erinomaista… Minä myös — olen ollut turkkuri… oli oma tehdaskin… Käteni olivat painuneet keltaisiksi aina kyynäspäihin saakka, nahkoja värjätessäni! Ajattelin monasti, että keltakätisenä minut haudataankin… vaan niinkuin näette… tässä olen nyt likakätisenä!…
Satin. No, ja mitä siitä sitten?
Bubnov. Ei mitään sen enempi…
Satin. No minkä vuoksi sinä sitä kerroit?
Bubnov. Niin vaan… esimerkin vuoksi… Maalaa sinä itsesi päältäpäin vaikka kuinka paksulta, niin se kuluu kuitenkin… kaikki kuluu, toden totta!
Satin. Sanokaa mitä tahansa .. Mutta… minun luitani särkee!
Näyttelijä (istuen polvet sylissä). Sivistys — se on hölynpölyä, vaan toista on se, kun on kyky. Minä tunsin näyttelijän… joka töintuskin tavaamalla oppi rollinsa; mutta näytteli sankariosia sillätavalla että… hän sai yleisön niin haltijoihinsa että koko teatterirakennus narisi ja heilahteli…
Satin. Bubnov, annas tänne viisi kopekkaa!
Bubnov. Ei ole itsellänikään kuin kaksi…