Aljoschka. Tämä tässä — se olen minä itse!
Kvaschnja. Mitä sinä olet minusta lörpötellyt?
Aljoschka. Minäkö? Kaikenmoista! Oikein omantunnon mukaan. Olen sanonut, että siinäpä on oikein ihmeellinen ämmä! Lihaa, rasvaa sekä luuta, on ainakin kymmenen puutaa; vaan aivoja — ei luotiakaan!
Kvaschnja. Sen sinä valehtelet! Aivoja minulla on hyvinkin paljon… Vaan sinä olet puhunut, että minä muka pitelen pahoin poliisiani?
Aljoschka. No, minä luulin, että sinä silloin pahoin pitelit, kun häntä tukasta perässäs vetelit…
Kvaschnja (nauraen). Hölmö! Etkö ymmärrä… Oman tuvan rikkoja ei pidä minnekkään kulettaa… Hänpä on siitä loukkaantunut… Ja sentähden on alkanut juodakkin…
Aljoschka. Siis se on totta, kun sanotaan, että kanakin juopi!…
(Satin ja Kleschj nauravat).
Kvaschnja. Uh, irvihammas! Ja mikähän sinäkin Aljoschka, olet oikein miehiäsi?
Aljoschka. Mies, ihan ensimmäistä sorttia! Tekee vaikka mitä! Mihin mieli halaa, sinne sydän palaa!