Luka. Paha taisi tulla mieli, luultavasti. Oho-hoo! Kuinka monenlaista kansaa sitä onkin maan päällä ja kaikki isännöivät… ja kaikenlaisilla keinoilla toinen toistaan pelottelevat, eikä sittenkään ole elämässä järjestystä… eikä puhtautta…
Bubnov. Kukin tahtoo järjestystä, mutta puuttuu ymmärrystä. Kyllä se sittenkin taitaa pitää se lattia lakaista… Nastja!.. Jos sinä sentään alkaisit lakaista…
Nastja. Vielä mitä! Olenko minä teidän kamaripiikanne… (Lyhyen äänettömyyden jälkeen). Menen ja juon itseni humalaan niin että…
Bubnov. Asiahan se on sekin…
Luka. Miksi sinä neitonen niin juoda tahdot? Äsken juuri itkit, ja nyt aijot juoda itsesi humalaan!
Nastja (vaativaisena). Kun tulen humalaan, alan uudelleen itkeä… siinä kaikki!
Bubnov. Se ei ole paljon…
Luka. Mutta mistä syystä, sano? Ei syyttä syyläkään nenälle nouse…
(Nastja on ääneti ja nuokkuu).
Luka. Vai sillä lailla… Ehe-he… te herrasväki! Kuinka vielä teidän käypi?… Jos minä tässä otan ja lakaisen. Missä on varsiluuta?