CLETO. Te hämmästytätte minua.
RAFAEL. Niitä on ihmisiä, jotka ilman teitä jo aikaa päiviä olisivat päässeet joko taivaasen taikka hornan tuuttiin.
CLETO. Se on minun kerskaukseni, minun ansioni.
RAFAEL. Ansio, joka tuottaa minulle sen onnen, että saan anopin kanssa tapella.
CLETO. Minä en ymmärrä teitä.
RAFAEL. Ette siis suinkaan tiedä, mitä otus anoppi on.
CLETO. Ah, ei minulla ole ollut anoppia, eikä vaimoa.
RAFAEL. Niin ette myöskään tunne onnettomuutta eikä onnea.
CLETO. Minua ahdistaa toinen onnettomuus, kentiesi vielä suurempikin, ja jos rohkenisin sen teille kertoa. — Te olette Federicon ystävä, tämä kehoittaa minua.
RAFAEL. Puhukaa.