11. Eihän sitä ole salattava, jota ei voida peittää, vaan on se julki lausuttava: Meitä kaikkia ohjaa ylistyksen mieliteko ja, kuta jalompi kukin on, sitä enemmän häntä johtaa kunnianhalu. Itse filosofitkin piirtävät nimensä niihin kyhäelmiin, jotka kirjoittavat kunnian halveksimisesta; juuri siinä, missä ylönkatsovat ylistystä ja kuuluisuutta, he haluavat tulla ylistetyiksi ja kuuluisiksi. Niinpä Decimus Brutus, tuo mainio sankari ja sotapäällikkö, koristi rakennuttamiensa temppelien ja muistomerkkien käytäviä hyvän ystävänsä Acciuksen runoelmilla.[23] Edelleen vielä, tuo Fulvius, joka Ennius seurassaan soti Aetoleja vastaan, ei epäröinyt omistaa sotasaalista Runottarille. Siinä kaupungissa siis, missä sotapäälliköt melkein sotisopaan puettuina ovat kunnioittaneet runoilijain nimeä ja Runotarten pyhäkköjä, eivät tuomarit rauhanpuvussa ole oikeutetut kieltäytymään kunnioittamasta Runottaria ja pelastamasta runoilijoita.
Ja lisäksi, jotta kernaammin tekisitte sen, paljastan teille, tuomarit, oman sydämeni ajatukset ja tunnustan teille julkisesti oman niin sanoakseni kunniankaipuuni, joka ehkä on liiankin kiihkeä, mutta kuitenkin vilpitön. Sillä kaikki ne toimet, mitkä minä konsulikautenani yhdessä teidän kanssanne olen saanut aikaan tämän kaupungin ja valtakunnan menestykseksi, kansalaisten elämän puolesta sekä koko valtion hyväksi, on hän tehnyt runoelman aiheeksi vieläpä aloitellut sitä. Tämän kuultuani kehoitin häntä saattamaan sen loppuun, syystä että aihe minusta näytti tärkeältä ja viehättävältä. Eihän kunto vaadi mitään muuta palkkaa vaivoistaan ja vaaroistaan kuin julkista tunnustusta ja kunniaa; ja jos tämä meiltä pidätetään, tuomarit, mitä syytä meillä on näännyttää itseämme niin tavattomilla ponnistuksilla tällä ahtaalla ja lyhykäisellä elämänurallamme? Jos sielu ei aavistaisi mitään tulevaisuudesta ja jos se ahtaisi kaikki ajatuksensa samojen rajain sisäpuolelle, joilla elämänjaksomme on ympäröitty, se ei varmaankaan uuvuttaisi itseään moisilla ponnistuksilla eikä kiusaisi lukuisilla huolilla ja unettomilla öillä eikä niin usein aivan henkensä kaupalla taistelisi. Mutta nyt asuu kussakin jalossa henkilössä ylevä vaisto, mikä yöt päivät pääksytysten yllyttää mieltä kunnian kiihoittimilla ja varoittaa ett'ei maineemme mittaa ole jätettävä niin lyhyeksi, kuin elinaikamme on, vaan että se on ulotettava etäisimpään tulevaisuuteen. 12. Vai saattaisimmeko me todellakin ilmeisesti olla niin lyhytmielisiä, me kaikki, jotka liikumme valtiollisissa toimissa ja samalla tässä vaaran- ja vaivanalaisessa elämässä, että me, kun elämämme viime hetkeen saakka, emme ole vetäneet yhtään rauhallista ja huoletonta hengähdystä, luulisimme kaiken kuolevan samalla kuin ruumiimmekin? Koska monet mainiot miehet halukkaasti ovat jälkeensä jättäneet patsaskuvia ja kuvateoksia, jotka eivät mukaile heidän sielunsa piirteitä, vaan ruumiinsa muotoa, eikö meidän pitäisi paljoa mieluummin jättää aatteitamme ja ansioitamme esittävää taideluomaa, minkä suuret nerot ovat valmistaneet ja viimeistelleet? Ainakin minä arvelin jo silloin, kuin toimessa olin, sirottelevani ja kylväväni kaikki toimeni koko maanpiirin muistissa ikuisesti säilytettäviksi. Olkoonpa että muisto pysyy kuoltuani tietoisuuteni ulkopuolella tahi että, niinkuin suurimmat filosofit ovat otaksuneet, se ulottuu edes johonkuhun osaan henkistä olemustani, varmaa on että nyt ainakin tunnen iloa sitä ajatellessani ja toivoessani.
[Loppulause] Vapauttakaa siis, tuomarit, kanteenalaisuudesta moinen siveellisesti jalo mies, joka, niinkuin näette, saa osakseen täyden tunnustuksen korkea-arvoisten ja monivuotisten ystävien puolelta, moinen mies, jolla on niin suuri luontainen lahjakkuus, kuin sitä täytynee pitää, koska ylimystömme nerokkaimmat miehet, kuten huomaatte, ovat hänen seuraansa tavoitelleet, ja jonka asia päälle-päätteeksi on senlaatuinen, että sen osoittaa todeksi lain suosiollisuus, municipikaupungin antama vakuutus, Luculluksen todistus sekä Metelluksen henkiluettelot. Näin ollen pyydän teitä, tuomarit, koska suurissa neroissa tulee olla niin hyvin inhimillinen kuin jumalallinen suositus, pyydän teitä siten ottamaan hänet suojelukseenne, että selvästi nähdään, mitenkä te, sen sijasta että olisitte ankaruudessanne vahingoittaneet, olette lempeydessänne hänet vapauttaneet, sillä hän on aina ylistänyt teitä, teikäläisiä päälliköitä sekä Rooman kansan mainetöitä ja lupaa todistuksellaan ikuisesti tehdä kuuluisiksi nämä vast'ikään meitä ja teitä valtion sisäisessä elämässä kohdanneet vaarat ja kuuluu lisäksi niiden joukkoon, joita kaikkina aikoina ja kaikkien kansain keskuudessa on pyhinä pidetty ja niiksi nimitetty.
Tuomarit! Toivon sen varmasti saavan yleisen hyväksymisen, minkä tapani mukaan lyhyesti ja yksinkertaisesti olen lausunut oikeusasiasta; sen, minkä poikkeamalla Forumilla ja oikeusistuinten edessä käytetystä esitystavasta olen puhunut päämieheni nerollisuudesta ja ylimalkaan hänen runoilijatoimestaan, te, tuomarit, toivoakseni hyväntahtoisesti olette kuunnelleet, oikeuden puheenjohtajan tiedän varmasti sen tehneen.
Viiteselitykset:
[1] A. Licinius Archias oli runoilijan nimi Rooman kansalaisena.
[2] Antiochia Syyrian pääkaupunki (nyk. Antakie).
[3] Tarentum (nyk. Taranto), Locri (nyk. hävinnyt), Rhegium (nyk. Reggio) ja Neapolis (nyk. Napoli) Etelä-Italian kaupunkeja.
[4] V. 102 e.Kr.
[5] Q. Caecilius Metellus Numidious konsuli v. 109 e.Kr. ja hänen poikansa Q. Caec. Met. Pius konsuli v. 80; M. Aemilius Scaurus konsuli vv. 115 ja 107 e.Kr.; Q. Lutatius Catulus konsuli v. 102 ja hänen samanniminen poikansa konsuli v. 78; L. Licinius Crassus, mainio puhuja, konsuli v. 95; L. Licinius Lucullus praetori, hänen samanniminen poikansa, kuuluisa maailmanmies ja päällikkö, konsuli v. 74 ja M. Lic. Lucullus edellisen veli; M. Livius Drusus kansantribuni v. 91; Cn. Octavius konsuli v. 87, hänen poikansa L. Oct. konsuli v. 75 ja M. Oct. kansantribuni; M. Porcius Cato M. Porcius Cato Maiorin pojanpoika; Q. Hortensius Hortalus konsuli v. 97 ja hänen poikansa, tunnettu puhuja, konsuli v. 69.